*

Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Lomarahat - Hallitus voisi oppia Nokian virheistä

  • Optimaalinen hedelmäkulho on raskas ja laakea.
    Optimaalinen hedelmäkulho on raskas ja laakea.

Aikaisemmin tällä viikolla uutisoitiin näyttävästi Nokian johtajat tuhosivat Nokian: "Nyörejä hallussaan pitänyt ylin johtajisto erkaantui tuotteiden kehittäjistä ja keskijohdosta, kun kilpailijat alkoivat rynniä rinnalle. Keskijohto sävytti alempaa tulevaa viestiä markkinoista ja kuluttajien tarpeista sellaiseksi..."

Kuulostaako tutulta? Tänään pääministerimme myönsi lomarahoihin liittyen ettei hän tiennyt taustatietoja päätöksensä perusteista. Vaikka epäselvää on ketä voidaan kutsua keskijohdoksi tässä tapauksessa, ja lyökö Sipilä nyrkillä pöytään niin että hedelmäkulhot kaatuvat, niin vaikutus on sama: vääriin tietoihin perustuvien päätösten takia firma menee kiville.

Vaikka Winston Churchill aikoinaan totesi, että vahvin argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa, voisi hallitus laskeutua norsunluuntornistaan ja etsiä käsiinsä ne kyvykkäät sekä asiosta perillä olevat ihmiset, jotka todella välittävät tästä maasta, ja joilla ei ole mitään hävittävää totuuden sanomisessa - viisaus ja totuus ei asu eturyhmissä eikä virastoissa, vaan niiden ulkopuolella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei valtio ole mikään firma.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Mitä eroa on valtiolla ja firmalla? Kummassakaan päätöksiä ei tarvitse tehdä faktoihin perustuen.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor

Samoin valtio kuin firma ovat juridisia konstruktiota. Kumpikin ajaa ihmisten asioita. Päämäärät ja toimintatavat vaihtelevat.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Firman tavoite on voiton tuottaminen.

Käyttäjän jhiden kuva
Johannes Hidén

Firman tavoite on myös toimia tehokkaasti - aivan kuten yhteiskunnankin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Yhteiskunnan tarkoitus on huolehtia jäsenistään.
Ei tehokkuus ole mikään itseisarvo.

Käyttäjän jhiden kuva
Johannes Hidén Vastaus kommenttiin #14

Etkö oikeasti näe mitään yhtäläisyyksiä yhteiskunnan ja yrityksen välillä? Yhteiskunnan on tarkoitus huolehtia jäsenistään, kyllä, ja yrityksen tarkoitus huolehtia voitoistaan, mutta molempien tavoittelussa tarvitaan tehokkuutta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16
Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor Vastaus kommenttiin #17

Samoin ihmisten hyvinvointi tai hyvinvointi on vain arvo muiden joukossa.

Pelkistetäänpä valtion tärkeys vaikka perustuslain työpaikan valinnan mahdollistamiseen. Miten se eroaa voiton tavoittelusta?

Mielummin näkisin valtion päämääränä olevan turvata ja mahdollistaan suurimman osan ihmisien pääsyn noihin perustustuslain 2 luvussa mainittuihin asioihin. Joista ylitse muiden korostuvat elämän laatua määrittelevät terveys, opiskelu, asuminen ja työ.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #21

Hyvinvointi muodostuu terveydestä, opiskelusta, asumisesta, työstä, ravinnosta ja luonnonsta. Nämä ovat todellisia arvoja.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor Vastaus kommenttiin #23

Suurinta osaa näistä valtio ei voi antaa. Sen tulee vain mahdollistaa pääsy niihin ja antaa yksilöiden tehdä itse valintoja.

Luomalla dynaaminen ja joustava työelämä voidaan pyrkiä parhaiseen mahdolliseen tulokseen.

Ei ihmistä voi pakottaa opiskelemaan jos hän ei halua. Eikä ihmistä tulisi pakottaa töihin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #24

Meillä ei ole koulupakko, mutta opetusvelvollisuus on.
Useimmat haluaisivat tehdä työtä.
Miks ihmistä pakotetaan jatkuvasti tekemään valintoja?
Ennen valtiolla oli velvollisuus työllistää tarvittaessa.

Petteri Hiienkoski

Hallitus joutunee vetämään myös esityksensä lomarahaleikkauksista pois aivan kuten kävi sunnuntaikorvauksia koskevan leikkausesityksenkin. Syyksi voi keksiä kätilöiden vetoomuksen jälkeen vaikkapa asunnonvälittäjien vetoomuksen. Syyt taitavat silti olla juridiset esteet.

Pääministerin tv-puheen jälkeen on vaikea ottaa vakavasti mitään, mitä hän puhuu. http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Epäilen että hallitus kompuroi laillisuusongelmien kanssa, niihin kuuluu myös perustuslain yhdenvertaisuuspykälä.

Hallituksen kannattaisi viimeistään nyt vetää koko pakettinsa pois ennen kuin bluffi paljastuu.

http://petterihiienkoski.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Näin sivuajatuksena - insinöörilogiikkaan perustuva hallitus kestää huonosti laskuvirheitä. Lomarahoista ja ensimmäisestä saikkupäivästä tullee hallitukselle uskottavuusongelma, jonka varjolla muustosten vastustajien on helppo torpata tulevat ehdotukset.

Game over, sano.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Viktor

En käsitä miksi niitä lomarahoja ei voitu leikata vaikka 33 tai 35% jotta olisi voitu jättää noi palkattomat sairaspäivät pois.

Itse suosisin sairaspäivien osalta vain normaali palkkaa alhaisemman korvauksen maksamista. Tai mieluusti kelan tai valtion maksuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Pienen yrittäjän rahkeet eivät kestä jos se ainoa työntekijä sattuu olemaan juuri niitä henkilöitä jotka vain sattuvat sairastumaan usein.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Ajatus on hyvä mutta tehtävä mahdoton. Miten löytää ne älyköt ja kun tiedetään tasan tarkkaan että jos on vaikka viisi viisasta koolla niin on viisi eri mielipidettä kas kun ei ihminen toimi vai älyn mukaan vaan mukaan tulee tunteet ja politiikassa vielä vanhempien vakaumus sekä oma etu. Kun kuuntelee eduskunnan puheenvuoroja niin ei voi olla masentumatta kun kaikki kailottavat sanomatta konkretiaa ja vetoavat ihmisten tunteisiin jos Nokian johtoryhmässä olisi tuonlaisia mölyapinoita niin ei se koskaan nousut niin korkealle kuin se oli. Näkisin että nokijan johto koostui liikaa yes miehistä eli toimitusjohtaja kokosi ympärilleen saman mielisiä ja kun enää ei mennyt hyvin meni hermot. Mutta mikä tappoi Ruotsalaisen puhelin valmistajan joka hävisi Nokialle heti alku metreillä samoin Motorola, eiköhän nämä kaikki kupsahtaneet siihen että ei pysytty ajan tasalla eli eriäviä mielipiteitä ei suvaittu uudistaminen jäi tekemättä.

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Mikä muu olisi Neukkulassa ei tavoiteltu voittoa ja sitä neukkulaa ei enää ole. Peli firmat kin tavoittelevat voittoa eikä se ole keneltäkään pois eikä paha asia muuta kuin kateellisille. Mistä johtuu että jos firma tuottaa voittoa se on monen mielestä paha asia mutta kun joku voittaa lotossa miljoonia se on ok vaikka se raha on muilta lottoajilta pois.

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Kommentissa asiantuntemattomia mielipiteitäni aiheeseen liittyen

Onko päätöksentekojärjestelmässä on vialla, mikäli päätöksiä ajoittain tehdään puutteellisin tiedoin? (Mielestäni on tosin vähän epäselvää onko tässä tapauksessa käynyt niin)

Minusta asian pohdiskelemiseksi saattaisi olla hyvä lähtökohta huomioida ettei kansanedustajia valita tietokirjaviisauden perusteella vaan äänestystuloksen perusteella, eikä ole siten järkevää olettaa päättäjien omaavan juuri poikkeuksellisen laajaa tietämystä, joka kattaisi monia erilaisia osa-alueita, vaikka onkin luontevaa ajatella sellaisenkin olevan edullista äänestystuloksen kannalta.

Tietoa on hyvin paljon. Käsitykseni mukaan lakimiehetkin erikoistuvat erilaiseen lainsäädäntöön. Tuskin useimmat kansanedustajat omaavat lainopillista tietämystä, jota voisi verrata lainoppineiden tietopohjaan, vaikka kansanedustajien tehtäviin kuuluu lakien säätäminen ja säädettävistä laeista päättäminen. (Sivuhuomiona: Olemassa olevan lakitekstin määrä tai epäoptimaalinen sisältö saattaa vaikeuttaa päätöksentekoa, lain tulkitsemista tai ristiriitatilanteiden selvittämistä, mitkä saattaisivat kuluttaa yhteiskunnan resursseja jossain muodossa)

Varmaankin päättäjien on vaikea paljastaa tietämättömyyttään. Poliitikot ovat hankalassa tilanteessa, jossa voi joutua median valokeilaan tietämättömyyden vuoksi. Esimerkiksi Laura Räty joutui median silmätikuksi lausunnoistaan liittyen ihmisten palkkatuloihin.

Kysymyksen pohdiskelemisesta muistuu mieleen Eija-Riitta Korholan kirjoitus alkuvuodesta otsikolla "Isoja poikia ei ole"

Päättäjät mielletään yhteiskunnan johtohahmoiksi. Mielestäni vaikuttaa luontevalta ajatella päättäjien kokevan vaikeaksi tilanteet, joissa ovat tietämättömiä asioista, jotka erityisesti tavalliset ihmiset saattavat tietää keskimääräisesti melko hyvin. Voisi syyntyä näkökulma, jossa johtohahmojen soveltuvuus johtoasemaan vaikuttaisi kyseenalaiselta, taikka johtajuutta tarkastellessa sosiaalista statuksen näkökulmasta tavanomaisten tietojen puuttuminen voisi "näyttää huonolta" tai asemaan sopimattomalta.

Mikäli tällaiset 'haasteet' haittaisivat päätöksentekoa (Mitä en osaa lainkaan arvioida), lienisi kai tarpeellista pyrkiä ratkaisemaan näitä haasteita? Toisinsanoen kehittämään päätöksentekoprosessia? Mielestäni päätöksentekojärjestelmä saattaisi tarvita jonkinlaisia rakenteita tiedon jäsentelemiseksi ja päättäjille tuotettaviksi.

Lomarahakysymyksen yhteydessä kysymysmerkkejä herättää myös ettei esimerkiksi vuosilomalakia tai vuosilomapalkkaa ei ole nostettu esille.

Aholan kirjoitus tuo mieleeni myös Euroopan Komission ja herättää siihen liittyen kysymyksiä. Kuinka hyvien tietojen varassa Komissiossa tehdään päätöksiä? Pitäisikö Komissiollakin olla oppositio? Minkälainen on Komission sisäinen päätöksentekokulttuuri? Itse ajoittain pelkään komission hallitsevan jaetun tärkeydentunteen lumoissa, jossa komission jäsenet keskinäisen kunnioituksen varassa ja välittömien arvostelijoiden puutteessa saattavat hurahtaa epätieteellisiin uskomuksiin. Mielestäni esimerkiksi Olli Rehn on ajoittain vaikuttanut hiukan ylimieliseltä komissaarin pestinsä jäljiltä (Tosin tämä on aika epämääräistä 'arvostelua') - Mikäli näin, kertoisiko se jotain Komission päätöksentekokulttuurista?

Mieleen muistuu uutinen, jossa Italian pääministeri Matteo Renzi julkaisee Komissiolta saamiansa "painostuskirjeitä". Mikä ainakin minulle tuotti melko huolestuttavan mielikuvan päätöksenteon laadusta. Kansanvalitsemat johtohahmomme - kuten esimerkiksi pääministeri Sipilä - saattavat kulissien takana joutua komission "painostamiksi"(?). Ropiseeko valtioneuvoston postilaatikkoon salaiseksi luokiteltuja kirjeitä komissaareilta, joissa vaaditaan tekemään yhtä tai toista? Entä miten se vaikuttaa paikalliseen päätöksentekoomme?

Oikeastaan kohdallani taitaa olla niin etten tiedä EU:n toiminnasta juuri mitään. Mielestäni tietämättömyyteeni liittyy epäluottamusta, joka voi hyvinkin olla perusteetonta. Kommenttini taitaa olla vähän turhan epäluuloinen?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kyseenalaistaminen ei ole turhaa.
Taitaa olla hyvinkin rajallista mitä ns. päättäjät päättävät ihan omin päin.
Lobbareilla eli rahan rengeillä taitaavat virkamiesten ohella vaikuttaa aika paljon päätöksiin.

Käyttäjän CarolusLinden kuva
Carolus Linden

Nythän voi saada käsityksen, että hallitus juuri pyrkii kehittämään päätöksentekoprosessia. Ehdotukset koskien ylityökorvauksia ja lomaraa voidaan katsoa tehdyiksi kokeilutarkoituksessa. Nehän eivät ole edskuntakäsittelyyn viemiseen tarkoitettuja valimiita lakiehdotuksia. Nyt on "kansan syvillä riveillä" ja heidän edustajillaan mahdollisuus antaa mielipiteensä, tehdä parannusehdotuksia ja esittää parempia,korvaavia ehdotuksia. Näin ollen voidaan olettaa, että ne asiaa koskevat lakiesitykset, jotka aikanaan annetaan eduskuntakäsittelyyn on mahdollista koulia sellaisiksi, että ne ovat enemmän hyväksyttävia kuin mitä hallituksen alkuperäinen ehdotukset olivat.

Seppo O. Saarela

Moi,

ajaudun hieman sivuun alkuperäisen aiheen polulta, mutta kysyn erästä asiaa...onko joku kuullut Suomen ulkoministeristä mitään?

Venäläinen ydinvoimala, Talvivaaran mahdollinen tuki ulkomaisten sijoittajien toimesta, laittomat ylilennot Suomen ilmatilassa...pitkä lista.

"kyllä minullakin on oikeus lomaan", sanoo Timo Soini.

Valitettavasti ei ole. Maan ulkoministerillä ei ole lomaoikeutta.

Jos lomailla haluaa, pitää valita helpompi homma.

Se oppositio taisikin olla kevempi paikka sauhuta.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Ydinvoimala kuulunee Rehnin pöydälle, Talvivaara varmaan myöskin ja ylilennot todennäköisesti puolustusministerille. Mutta ihmeen näkymätön Timo Soini todellakin on. Taitaa miettiä siellä Audin takapenkillä sitä vanhaa sanonta paskasta ja tuulettimesta ja muistella huolettomia oppositiojohtajan päiviä kun pärjäsi letkautuksilla....

Seppo O. Saarela

Ajatuksillani on valitettavasti hieman tapana harhailla, mutta yritän pysyä jotenkin lomaraha-asian tiimoilla.

Olen ollut (nyt varhaiseläkkeellä) maailmanlaajuisen jättiyrityksen pikkupomona. Yritysjärjestelyjen takia työrotaatiota harrastettiin paljon. Kun taas kerran palasin silloiselta ulkomaankomennukselta, ei esimiespaikkoja ollut avoinna.

No ei siinä mitään...duuniin vaan rivi-insinöörinä.

Noin 15- vuotinen esimieskokemus oli johtanut kuitenkin siihen, että otin hieman vapaammat kädet työajoissa. Vanhat tuttavat ulkomailta ottivat iltaisin yhteyttä työasioissa käytännössä joka päivä. Kukaan perusduunissa ei siis tiennyt, että työskentelin ongelmien parissa iltaisin.

No, asiat johtivat siihen, että vaikka olen tosi yltiösosiaalinen henkilö, niin kolleegat alkoivat valittaa esimiehille tyyliin "Seppo tulee myöhässä duuniin". Totta, niin tulinkin mutta hyvästä syystä...yömyöhään jatkuneista keskusteluista päämiehen kanssa.

Ja nyt asiaan vapaa-ajasta, sekä lomista.

Päätin kokeilla erästä asiaa...tulla "ajoissa" töihin.

Mitä tapahtui...jengi tuli 7.30 duuniin. Minä muiden mukana. Ensin lehtien lukemista, kunnes kanttiini avautui klo 8...yksi (1) kokonainen tunti kaffittelua siellä. Kaksi tuntia töitä, jona aikana tietysti hoidettiin netissä pankkiasiat, soitettiin puolisolle ja äidille. Olikin jo lounasaika...siellä 45 minuuttia (itse hain sämpylän) ja takaisin sorvin ääreen.

Klo 14 taas puolen tunnin kahvitauko.

Niin ja unohdinkin sanoa, että kun porukassa paljon tupakkamiehiä, niin 15 tupakkataukoa päivässä (5 min kerta).

Eli lopputulema?

Porukka teki laskujeni mukaan tuollaiset 4 tuntia "töitä" päivässä, ja minun työajoistani valitettiin!

No, mä olen iso poika ja kestin sen kyllä, mutta halusin kirjoituksellani vain sanoa, ettei työpaikalla LÄSNÄOLO tuo yhtään kilpailukykyä yrityksille tai Suomelle,

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Ulkoministeri Soini ja presidentti Niinistö tekevät työtään YK'n kokouksessa, samassa, missä Obama ja Putinkin yrittävät saada Euroopan kansainvaellusta hillittyä ja Syyrian hullujen tappamasta toisiaan.

Täällä kotoSuomessa sillä aikaa puolet kansasta, opposition mallia näyttäen paskoo omaan pesäänsä ja haukkuu hallitusta, joka kivisateessa yrittää estää punavihreitä joutoväkeä ottamasta lisää velkaa ja kaataa valtakunnan taloutta lopullisesti raivokasta vihapuhetta suoltaen..

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset