*

Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Aloituspaikkamäärät kassakoneella kohdalleen

  • Ei se lakki, vaan se duuni.
    Ei se lakki, vaan se duuni.

Kun itse aloitin opiskelut TKK:lla vuonna 2002, ei minulla ollut aavistustakaan siitä mitä haluan työkseni tehdä, mutta koska pääsykokeet olivat matematiikkaa ja fysiikkaa, johon minulla oli vahvat perustiedot, niin totesin että mennään sieltä mistä aita on matalin.

Valmistuin viime hetkellä tammikuussa 2009 ja pääsin erään teollisuusyrityksen traineeohjelmassa vakituiseen työelämään kiinni. Siihen saakka olin elättänyt itseni milloin milläkin, mm. peruskoulua sijaistamalla, satunnaisia käännöstöitä tekemällä, sekä korttia pelaamalla.

Ajoituksen kanssa oli tuuria, sillä vuoden 2009 jälkeen ei enää kenelläkään ole ollut kivaa, ja nykykään korkeakoulutetutkaan vastavalmistuneet eivät työllisty, ja sen kertovat tilastotkin.

Vaikka pääsyy työllistymisen vaikeuteen on tietysti vaikea taloustilanne, myös koulutusjärjestelmässämme on kalibrointi-ongelmia, joista osa on tunnistettu jo ennen vaikeita aikoja, ja kuten niin kauan kuin muistamme, lääkäreistä on yhä pulaa.

Nämä ongelmat on ratkaistavissa jos tahtoa riittää - kolmella korjaavalla toimenpiteellä:

1)Koulutusta ei enää nähdä aluepolitiikan välineenä, vaan sen ensisijainen tarkoitus on huolehtia siitä että koulutus vastaa työelämän tarpeita.

2)Koulujen opiskelijamääristä riippuva rahoitusosuus sidotaan vastavalmistuneiden työllistymiseen - jos valmistunut ei työllisty, koulu ei saa oppilaasta lainkaan rahoitusta. Tämä vähentää aloituspaikkojen määrää niillä aloilla joissa työllistyminen on vaikeaa.

3)Etujärjestöjen, kuten lääkäriliiton, valta opetuspaikkojen määrään poistetaan, jolloin aloituspaikkojen määrä joustaa tarvittaessa myös ylöspäin.

 

Pyydän huomiomaan, että esitetyt keinot eivät ota kantaa perustutkimuksen määrään, se on erillinen kysymys - esittämäni keinojen tarkoitus on saada koulutuspaikkojen määrät sopimaan paremmin työelämän tarpeisiin, ja perustutkimus on osa työelämää sekin.

----

Muuten olen sitä mieltä, että työmarkkinajärjestöt on tuhottava.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset