Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Oravan joulu on tänä vuonna pienimuotoinen

  • Vähiin käy ennenkuin loppuu.
    Vähiin käy ennenkuin loppuu.

Kesäkuussa kirjoitin Suomen omasta Fivan silmien alla tapahtuvasta subprimehuijauksesta, Orava asuntorahastosta. Tänään Orava järjesti osakeannin, joka jäi merkittävästi vajaaksi. Tuulipuvut (onnea voittajille!) kuitenkin kantoivat yhtiöön 1,5 miljoonaa, jotka sisäpiiri laskuttaa yhtiöstä ulos hallinnointipalkkioina ennen kesää.

Tämän jälkeen rahastolla on vielä myydä joitakin tontteja asuntojen alta, jonka jälkeen  rahaa ei enää löydy hallinnointipalkkioiden eikä osinkojen maksuun.

Sitten edessä on pakotettu asuntosalkun likvidointi, joka paljastaa asuntojen arvon olevan paljon alle tasearvon, ja edessä on ns. game over. Arvioisin tämän tapahtuvan ennen kuin kuusipuun alla tanssitaan vuonna 2016, aivan kuten laulussa: "Joulurauha vasta sitten metsään palasi. Kun pakkasrouva oravalta hengen halasi."

Ainoa mieleen tuleva skenaario, jossa orava selviää kuivin jaloin on turvapaikanhakijoiden asuttaminen rahaston asuntoihin veronmaksajien rahoilla. Nähtäväksi jää, ovatko asunnot sellaisissa paikoissa että tämä todella onnistuu, jos näin on, niin nostan kyllä hattua rahaston sisäpiirin businessvainulle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Joko se taas alkaa. Näitä Notareal Oy:itä riitti -90 luvun alussa ihan riittämiin.

Kipaisin kattomassa yhtiön kotisivut kohteita 93 pilkottuna 1693:n yksikköön ja arvo rapiat 179 miljoonaa. Oma pääoma perustettaessa viisi vuotta sitten viisi miljoonaa. Mistään ei oikeastaan selviä mikä on todellinen kassavirta eli tuotot. "Omistusmassa" on sitä luokkaa, että joukossa on pakko olla kohteita, jotka ovat pelkästään kuluja. Liikehuoneistoja joissa on lankut ikkunoissa, vuokrasaatavia, putkiremontteja edessä jne.

Loppu tekstistä olikin sitten sellaista, ettei sen laatija luultavasti itsekkään tiedä mitä on kynäillyt.

En ole kiinteistö kauppias vaikka aikoinaan niitä veneisiin vaihdosssa taisimme ottaakkin. (muutaman) Laman jo kuikuilessa horisontissa näitä olisi tullut pilvin pimein varsinkin ns. jalostamattomia kohteita.

Joka tapauksessa joku ottaa takkiinsa komiasti mikäli realisointi toteutuu. Toisaalta yksi ammattikunta tekee kyllä tilin.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Yksityisten ihmisten asunnonostot ovat olleet jäissä jo useamman vuoden. Rakennusfirmoilla, mm. YIT:llä on ollut vaikeuksia päästä eroon rakentamistaan asunnoista. Muistaakseni juuri YIT on myynyt kokonaisia taloja Oravalle jopa 30 %:n alennuksella, ties sitäkin suuremmalla. Muutaman vuoden päästä Orava myy nämä samat asunnot yksityisille ihmisille täyteen markkinahintaan.

Yksityisiä asunnonostajia kusetetaan ensinnäkin siten että he eivät saa rakentajilta vastaavaa alennusta. Toiseksi näiden Oravien ale-asunnoistakin he joutuvat maksamaan rajua ylihintaa verrattuna siihen mitä rahastot niistä maksoivat.

Kuuntelin kerran Oravan toimitusjohtajan markkinapuheen. Se ei vakuuttanut. Tuohon en sekannu, ajattelin. Saman varoituksen antoi kilpailevan varainhoitoyhtiön asiamies.

Ylipäänsä Suomessa tavallista kansaa pannaan asuntoasioissa todella halvalla. "Asuntomarkkinat" ovat huijareiden markkinat. Tähän nähden poliitikkojen (nykyään varsinkin Anni Sinnemäen) ja rakentajien vakiofraasi että asuntoja on rakennettava aina vaan enemmän ja enemmän JOTTA hinnat sen kautta laskisi, on harhauttavaa puhetta, se suuntaa huomion vääriin asioihin eli pois näistä Oravien ja muiden huijaustempuista.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Kuka muistaa TJ Groupin noin vuonna 2000?

TJ Group nyhti tavalliselta kansalta satoja miljoonia muka osakeanneillaan. Yhtiö oli täysin tyhjän päällä, se oli vain muutaman helsinkiläishuijarin rahankeräysorganisaatio, panivat rahat omiin taskuihinsa jopa rikollisin tempuin.

Näitä ilmiöitä kannattaa varoa. Niitä putkahtalee aina uudestaan ja uudestaan.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Muistan ja muistan myös Mattilan Not a Real Oy:n. Apollon, jossa Ben poltti viiksikarvansa. Meni varma ministerin paikka.

Asunnot ovat kyllä jännä juttu. Tuotteitahan ne ovat siinä missä muutkin, tavaraa joka kuluu käytössä jollei sitä rempata aika ajoin.

Jugeva on pieni kunta Tarton lähellä. Kolmirappuinen kerrostalo eurolla, kämppiä jotain 50, kiinnostaako.?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset