Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Asumistuki on haitallisin tuki

  • To infinity, and beyond...
    To infinity, and beyond...

Paisuvaan asumistukeen kaadetaan jo miljardeja (KL 29.12.2015) - asumistuki on korvamerkitty tuki, josta tuensaaja ei pääse nauttimaan millään tavalla, vaan se siirtyy Kelalta hänen kauttaan vuokranantajalle. Kauppalehden sanoin:

"Kun vuokranantajat korottavat vuokria, se nostaa Kelan maksamaa asumistukea."

Se, että tuki nousee vuokran mukana poistaa myös vuokralaiselta insentiivin muuttaa muualle alemman vuokran perässä, joten niin kauan kuin tuet nousevat, vuokrat nousevat - ja päinvastoin. Tämä ikiliikkuja siirtää 1,5 miljardia vuodessa tukena veronmaksajilta vuokraisännille. Toinen mokoma (ainakin) tulee myös veronmaksajilta, eli heiltä jotka maksavat vuokransa ihan itse - tuet nostavat myös heidän vuokriaan, koska yleinen hintataso nousee.

Toinen asumistukeen liittyvä ongelma on siinä, että se kannustaa asuntojen vajaakäyttöön - koska asumistuki on n.80% vuokrasta tiettyyn maksimiin saakka, vuokralaisella on insentiivi saada vuokransa osumaan tuohon maksimiin, koska tällöin tuetkin ovat maksimissa.

Tällöin esim. huoneen jakaminen ei kannata, koska tukea ei pääse nostamaan maksimimäärää.

Ratkaisu tähänkin ongelmaan on perustulo - siirtymävaihe on tietysti hankala, mutta tämä ei ole syy jättää uudistusta tekemättä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tässä on taas tämä pyhän lehmän ongelma. Ei osata kuvitella muunlaista yhteiskuntaa kuin sellaista, jossa tätä mielipuolista tukea maksetaan.

Tuki josta kärsii lähes koko kansa on kyllä melko kummallinen.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Toki otsikko raflaa. En kiistä, etteikö trendi olisi tämänkaltainen. Hesalainen sairaala rakennuttaa kerrostaloja uusille tuontihoitajilleen, joille maksetaan pienin mahdollinen korvaus työstään ja samalla vuokrataan asunto "markkinahintaan". Asumistukea myönnetään tottakai.

Vaimoni ja minä kieltäydyimme aikoinaan asumistuesta, kun eläkkeet pamahtivat päälle hiukan varhaisemmassa vaiheessa. (täysin aiheellisesti). Ei siinä mitään laskettu muuta kuin sitä, ettei tarvitse täyttää lomakkeita ja juosta työllistämässä näitä kelan virkahenkilöitä.

Jutun juoni on loppujen lopuksi siinä, että asuntojen hinnat on sidottu johonkin sellaiseen, mitä ei oikeastaan olekkaan. Tavaraa ne vain ovat, kuluvat käytössä ja tarvitsevat jatkuvaa huoltoa.

Mikä on oikea hinta, mikä on oikea vuokra, mikä on oikea asuntotuki??? Käytetystä kamasta...

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Mikä ratkaisuksi? Maksimivuokra tuntuu helpolta ratkaisulta, ei asumistukeakaan voi lopettaa kun jäisi turhan paljon porukkaa kodittomiksi.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Perusturvaetuuksia voisi korottaa keskimääräisen asumistuen verran. Edullisesti asuvat jäisivät voitolle ja kalliisti asuvat tappiolle nykytilanteeseen verrattuna - ja se olisi mainiota.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Jep, juurikin näin. Korvamerkkien poistaminen on ratkaisu tähän ongelmaan.

Jyrki Paldán

Ensin nopeasti parisataa tuhatta uutta asuntoa Helsinkiin, sitten perustulo ja Hollantilaistyyppinen asunnonvaltauslaki. Ongelma ratkaistu ja vieläpä ilman sitä kodittomien massaa ja työmarkkinoiden jäykkyyttä, joka seuraisi pelkästä perustuloon siirtymisestä ja ihmisten muuttoliikkeestä huonompien työmarkkinoiden(=halvempien vuokrien) alueille.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Hyvätuloiset pois tuetuista asunnoista. Heillä on varaa ostaa oma, jotta köyhemmät pääsevät tilalle.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Kaupunkien ja miksei valtionkin omistuksessa olevat vuokra-asunnot, joissa vuokralainen maksaa vuokraa prosenttiosuuden tuloistaan. Kun osuus ylittää markkinavuokran on kannustin hankkia kämppä markkinoilta. Nämä kämpät voitaisiin rakentaa aloituksessa kuvatuilla miljardeilla parissa kymmenessä vuodessa. Sen jälkeen ei yhteiskunnalta menisi penniäkään asumisen tukemiseen.

Jyrki Paldán

Komppaan, mielenkiintoinen idea.

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Asumistuki on rahan siirtämistä keskituloisilta rikkaille; keskituloiset veroillaan maksavat asumistuet jotka menevät veroina asuntoja vuokraaville rikkaille. Silti siitä ei hevillä luovuta koska asumistuessa kaikki, paitsi yhteiskunta voittavat; köyhällä on mahdollisuus asua Helsingradin keskustassa ja rikkaat tienaavat asumistuella rahaa.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

Juuri näin, mutta rikkailla tarkoitat varmaan ay-liikettä, joka omistaa yli 60 prosenttia Suomen suurimmasta vuokra-asuntoyhtiöstä VVO:sta.

Tarkkaan ottaen asumistuki on siis rahan siirtämistä veronmaksajilta korporaatioille.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kysynnän ja tarjonnan laki toimii tässäkin, lisää asuntoja ja hinnat sekä vuokrat tippuvat. Kaavoittajilla kunnissa merkittävä osuus ja jos yksityiset ei rakenna vaikka kysyntää on niin valtio tai kunta voi rakennuttaa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Pitäisi olla joku arvio että kuinka paljon tarjontaa pitäisi lisätä jotta esimerkiksi Helsingissä tilanne rupeaisi muuttumaan. Vaikka Helsinkiin rakennetaan koko ajan, jonot kasvavat tuotantoa nopeammin. Tukien aiheuttama ylimitoitettu kysyntä on tässä myös ihan avainasemassa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Muistan vielä hyvin soitot, kun vuokrasin poikani kaksiota Tapiolasta ja moni sanoi, "ettei vuokralla niin väliä, kun sossu maksaa ja tulee aina vuokra ajallaan". Myytiin koko asunto pois, kun alkoi harmittamaan tuo asenne: sossu jakaa vain ilmaista rahaa, jota ei kenenkään tarvitse maksaa.

Juha Merisaari

Kuuluu edelleen sarjaan "heräämisiä". Mitä kaikkea valtion huono taloustilanne tuokaan vielä esiin. "Etsikää niin te löydätte". Seuraavaksi voisi olla agendalla kaikki ns. "yleishyödylliset" veronkiertoyhdistykset yms. VVO:n lisäksi. Ja sen jälkeen eri "veronkiertosäätiöt", eli kyllä rahaa on.

S Ander

Nykyisen mallin mukainen sosiaaliturvan muuttaminen perustuloon on monimutkaista jos ei haluta ketään jättää heitteille.

Yksi malli olisi vuokra sääntely ja kunnat sekä valtio rakentaisivat kasvukeskuksiin hyvin paljon kohtuuhintaisia vuokra asuntoja ja vuokrasäätelyä voitaisiin ottaa pois jos vuokrat pysyvät alhaisina(mitä epäilen, heti kun sääntely loppuisi käy kuten nyt on käynyt eli vuokrat lähtee isoon nousuun).

Perustulossa olisi sitten seuraavan hallittuksen aikana mietittävä sitä mallia: pelkkä perustulo, perustulo plus harkinnanvaraisia ja sitten näiden suhde että ei ketään jätetä heitteille, pelkkä perustulo jos ajatellaan hyvin sairaita niin puhutaan yli 2000 eurosta per kk joka ei tällä hetkellä taida talous kestää, joten pitää olla alhaisempi perustulo ja sen lisäksi harkinnan varaisia tukia niitä tarvitseville.

Itse en koe että kelan arvio 800 euron perustulo joka korvaisi mm takuueläke, työttömyysraha, opintotuki, opintotuen asumislisä, asumistuet, sairauspäivärahan olisi riittävä jotta ei ihmisiä heitteille jätettäisi. Monimutkainen täydellisen perustulon tekeminen on koska 800 euroa kk riittäisi hipeille jotka asuvat kommuuneissa ja olisi iso parannus opiskelijoille, pätkätyöläisille, yksityisyrittäjille tai edes parisuhteessa mutta yksinasuvalle esim vammaiselle, eläkeläiselle, sairaalle ei sitä voi sanoa kuin heitteille jätöksi.

Perustulon laskemisessa pitäisi laittaa kolme ryhmää joiden asia muuttuu perustulomallien muuttaessa taulukossa: jotka hyötyvät, jotka pysyvät samana kuin nyt sekä joiden asema heikkeenee reilusti tai kestämättömälle tasolle.

Eduskunnassa on aivan varmasti ohjelmistot joilla voidaan laskea näitä ja sitten todeta että perustulo summa xxx(X) ja lisätuet asioihin (laita tähän sairauksia, työttömyyttä, vanhuutta yms) pitää kaikki mukana tai sitten jättävät heitteille enemmän tai vähemmän porukkaa sekä kuinka paljon maksaa.

Tietenkin monia vaikutuksia loppusummaan on vaikea arvioida ja simuloida, mutta sairaiden, vanhusten, vammaisten, työkyvyttömien asia on helppo arvioida jopa itse pystyn sanomaan että se kelan edellä mainittu mietelmä on kestämätön toteutuessaan edellämainitsemieni heikommassa asemassa olevien ryhmissä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Nuorehkona miehenä Amos ei ehkä tunne suomalaisen politiikan erityispiirrettä, eli maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelua. Tämä maaseutu vastaan kaupunkilaiset on jako, joka on vaikuttamassa Euroopan maissa lähinnä vain Suomessa. Muissa maissa tämä maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu on hävinnyt jo vuosisata sitten.

Yhtenä esimerkkinä tästä vastakkainasettelusta on suomessa Keskustapuolueen menestys ja vahva asema, vaikka agraaripuolueet ovat muualta Euroopassa jo kadonneet.

Suomalaisen asuntopolitiikan kummallisuudet selittyvät pitkälti tällä maaseutu vastaan kaupunki asetelmalla, koska on haluttu estää se, että maaseutu tyhjenisi suuriin kaupunkeihin ja etenkin pääkaupunkiseudulle. Asuntopolitiikalla on tehokkaasti jarrutettu pääkaupunkiseudun kasvua ja sitä, että maaseutu tyhjenisi. Asunnot ja vuokra-asunnothan ovat kalliita vain kasvukeskuksissa ja nimenomaan sen vuoksi, että eri keinoin on jarrutettu asuntorakentamista, ja viimeisenä esimerkiksi torpattu Pisara-radan rahoitus, joka perustaltaan oli nimenomaan asuntopoliittinen projekti.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Onhan tämä suomalaisen elämänmuodon ja rahavirtojen rakennelma melko erikoinen häkkyrä:

asumisen tuen menot noin 1,5 miljardia
toimentulotuen menot noin 750 miljoonaa
työttömyyskorvaukset noin 4 miljardia (tai työttömyydenhoito?)
lapsilisät noin 1,5 miljardia

Noistahan tulee jo summaksi noin 8 miljardia. Eli juuri sama määrä millä valtion velka vuosittain kasvaa. Tämä "kestävyysvaje" on sitten kansakuntaa vavisuttava ongelma.

Tämän rakennelman mielekkyyden hahmottamiseen ja toisenlaisten mallien muotoiluun tarvittaisiin aitoa perustutkimusta.

Minkä ihmeen mekanismien varaan Suomessa asuvat on saatettu ja ketkä tässä pelissä korjaavat satoa? Aivan, Sato ja sen omistajat, vakuutusyhtiöt, ammattiliitot ym.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Työttömyyden hoito 4 miljardia? Lisätään menetetyt tulot jos ja kun työttömyys olisi kuosissaan about 10 miljardia. Eikä riitä. 20 miljardia tuloina lienee lähellä.

Vi...aa ihan oikeasti. Pontikkapannut porisevat salomailla yhä enemmän ja helsingin herrat ovat ihmeissään, mikä tätä kansaa oikein vaivaa.....kun eivät enää suostu tulemaan kaukalolle ja teuraaksi.

Johannes Hissa

Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia vuonna 2014 yhteensä 4 760 milj. euroa, mikä on 15 % enemmän kuin edellisvuonna. Työttömyyskassojen maksaman ansioturvan osuus menoista oli 2 867 milj. euroa ja Kelan maksaman perusturvan osuus 1 933 milj. euroa. (Lähde: Kelan Tilastokatsaus, Työttömyysturvan menot kasvoivat edelleen vuonna 2014, Heidi Kemppinen (4.3.2015)). Joten jos menojen kasvu oli viime vuonna 2015 yhtä nopeaa, niin viime vuonna rahaa kului työttömyysturvaetuuksiin jo noin 5,5 miljardia euroa.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Asumistuki on suora subventio valtiolta vuokranantajille. Ennen kuin ryhdyn enemmän arvioimaan asumistuen merkitystä, olisi hyvä perehtyä syihin, miksi asumisen tukemiseen on ylipäätään jouduttu.

Näillä foorumeilla on varmasti asiantuntijoita, jotka 'tunteettomasti' pystyvät kertomaan, mistä syystä järjestelmä on käynnistetty.

Käyttäjän malilapaivi kuva
Päivi Marketta Malila

Vääristää asuntomarkkinoita ja vuokramarkkinoita täysin.
Vuokrien hintaan raja takaisin.
Tekeekö vuokralaiset ry. mitään kuin nostaa palkkojaan ja palkkioitaan?

Käyttäjän TuomasKarjalainen1 kuva
Tuomas Karjalainen

Lissabonilainen kaupunkisuunnittelua johtava arkkitehti Manuel Salgado tiivisti asian Hesarissa 03.01.2014 näin: "On kaksi tapaa tuhota kaupunki – sota ja vuokrien jäädytys".

Palauttakaa siis ihmeessä vuokrasääntely jos haluatte varmistaa ettei ketään enää kiinnosta hankkia ja tarjota vuokrattaviksi etenkään hyvälaatuisia asuntoja hyviltä paikoilta.

Käyttäjän kariku kuva
Kari Kulju

Kaikki eivät ole vuokralaisia.

Käyttäjän EijaErkola kuva
Eija Erkola

Helsingissä saa esim. yksinasuva korkeintaan 508 € vuokrasta tukea! Jos vuokra on tuota korkeampi - yksityisellä varmaan aina - niin tuki ei kasva, vaan vuokralainen maksaa korotusosan itse 100%:sti. Jutun kirjoittaja taitaa olla tietämätön monista asioista ...

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Jutun kirjoittaja oli jo aikaisemmin linkittänyt tämän kommentteihin: http://www.kela.fi/kenelle_enimmaisasumismenot

Varmasti olen tietämätön monista asioista, mutta tämä ei ole yksi niistä.

Käyttäjän EijaErkola kuva
Eija Erkola

Itse näkisin, että asumistuki on valtion subventiota niille työnantajille, jotka maksavat liian pientä palkkaa!!!

Käyttäjän timoalivehmas kuva
Timo Ali-Vehmas

Uusi Suomi on tänään(kin) täynnä kirjoituksia, joissa ihmetellään hyvää tarkoittavien toimenpiteiden kääntymistä päälaelleen. Asumistuki nostaa asumiskustannuksia ja siten aiheuttaa paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Samoin on käynyt asuntolainojen velkojen korkovähennyksen kanssa.

Eihän niin pitänyt käydä, eihän.

Ongelmana on se, että keskistetty systeemi ei avoimessa taloudessa pärjää alkuunkaan ihmisten nokkeluudelle. Tilanne olisi toinen, jos Suomi olisi edelleen suljettu yhteiskunta, niinkuin oltiin joskus 70 luvun loppuun asti. Ruotsissa, Saksassa jne. älyttiin jo kauan sitten, että vastuuta ja valtaa pitää siirtää pois systeemistä ihmisille. Se tarkoittaa myös sitä, että viranomaisten osuus uhteiskunnan päätöksenteosta pienenee. Myös systeemin osuus talouden rahavirroista pienenee.

Tämä ei tarkoita sitä että huono-osaisista ei pidettäisi huolta. Päinvastoin. Mutta menetelmät vaan pitää vaihtaa sellaisiin, jotka toimivat tämän päivän reaalitodellisuudessa.

Tapio Pulkkinen

Järjestelmää on häikäilemättä käytetty hyväksi. Varsinkin 90 luvulla alkoi sijoitusasuntobuumi, kun rahaa ei uskallettu sijoittaa elinkeinoihin. Kytky poliitikot poistivat vuokrasääntelyn ja päästivät asumiskulut kovaan nousuun. Samalla kaikki asuminen kallistui. Saksassa oli samoija ongelmia, ja siellä rakenneltiin vuokrajarru. Täällä ei mitään väliä, kun sijoitettu omaisuus kasvaa ilman mitään riskiä. Nyt alkaa olla jo katto lähellä, kun yhteiskunta ei enää pysty tukemaan sijoittajia. Kaikki entiset yleishyödyllisetkin asuntoyhtiöt on muutettu markkinayhtiöiksi.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La

Olen myös tätä asumistukijärjestelmää monet kerrat kritisoinut.

Vuokranantaja pystyy sen avulla maksamaan itselleen asunnon. Vuokralaiselle se on kannustinloukku. Pienipalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan.

Vuokranantajat tietenkin voivat eri tavalla tienata. Jos on useampi vuokra-asunto, voi perustaa yhtiön ja osa pääomatuloista usein on tällöin verottomia.

Käyttäjän TapioLehtimki kuva
Tapio Lehtimäki

On harhaanjohtavaa väittää, että asumistuella makseltaisiin asuntoja vuokranantajille. Asunnonvuokraushan on bisnestä, jonka on tarkoitus tuottaa voittoa. Lyhentääkö vuokranantaja voitoillaan mahdollista velkaosuutta vai käyttääkö hän rahansa johonkin muuhun, on sivuseikka. Lainapääoman lyhentäminen ei myöskään ole verotuksessa vuokranantajalle vähennyskelpoinen kulu.

Jotta asumistuki saataisiin millään tavalla liitettyä tähän kuvioon, "ahneen" vuokranantajan pitäisi saada houkuteltua tarjoamiinsa asuntoihin omillaan toimeentulemattomia vuokralaisia.

Tukijärjestelmä toki pönkittää yleistä vuokratasoa. Ei sitä läävää pääkaupunkiseudulla, josta ei kehtaisi pyytää vähintään 600 euroa kuussa.

Ennen kuin säntää Ninan vinkkien kannustamana yhtiöittämään vuokrabisnestään, on hyvä muistaa, ettei verottomia pääomatuloja ole olemassakaan - eikä ole koskaan ollutkaan. Ensin vuokranantajan perustama yhtiö maksaa voitoista yhtiöveron ja mikäli yhtiö on hankkinut vuokrattavat asunnot velkarahalla, menee yhtiön osakkaan saamista osingoistakin pääomavero käytännössä täysmääräisenä. Näin valtio kerää hövelisti jakamistaan pennosista ison osan takaisin, sillä jokainen vuokranantajalle voittoa tuottava asukas ei suinkaan kuulu tukien piiriin.

Pointtina on siis se, ettei ongelma todellakaan ole yksityinen vuokranantaja, vaan tolkuton tulonsiirtoautomaatti, jossa suurin voittaja lienee ay-liikkeen omistama VVO.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La

Samaa mieltä tuosta, että VVO on markkinoiden voittaja. Vuokra-asunnoista saamillaan tuloilla sekin on voittoa tehnyt ja varmasti niillä voitoilla lisääkin rakentanut.

Jos lainapääomaa lyhentää vuokrista saaduilla tuotoilla, niin tarkoittaa se sitä, että tuloksena saa itselleen velattoman asunnon.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Tässä laskeskelin kelan sivuilta tätä kannustinloukkua myös tulojen kasvamisen osalta. Saamme nyt noin 80€ kuukaudessa asumistukea, ja jos tuloni nousisivat 100€, asumistuki laskisi 40€. Samalla verotus kasvaisi ja lapsen päivähoitomaksu nousisi. Ainakaan rahan takia ei tuossa olisi järkeä.

Käyttäjän SibilYanev kuva
Sibil Yanev

Hei, olin juuri kirjoittamssa tosta aiheesta :D Ja sama tilastokeskuksen kuvio oli mulla :D

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Vaikka kannatankin perustuloa niin tuo asumistuki kuitenkin voi olla ihan mielekäs.

Toisaalta, en näe sitäkään ongelmana, että vuokrien hintoja nostetaan koska suomen vauraudesta on paljon kiinteistöissä. Asumistuen vastineeksi voisi vaatia kiinteistöjen ylläpidolta enemmän.

Sitten kun on perustulo saatu niin asumistukea voi myöhemmin vähitellen yhdistää siihen, mutta varmaankin vasta sitten kun on nuo vuosikymmeniä vanhat, aikoinaan nopeasti rakennetut betonilähiöt päivitetty kestämään seuraavat 50v eteenpäin. Taitaa olla kuitenkin monesti halvempaa purkaa vanhat, elinkaarensa lopulla olevat rakennukset ja rakentaa uusiksi joten varmaan ihan hyvä, että sitä pääomaa saadaan vähitellen tavalla tai toisella vaikka verovaroista kuin, että kilpailutettaisiin kaikki hinnat niin alas, että ei sitten olekkaan resursseja riittävään ylläpitoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset