Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Koko maan terveyskeskukset

  • Riippuu mistä kulmasta sitä katsoo.
    Riippuu mistä kulmasta sitä katsoo.

Selvitysryhmä: Asiakkaan valitsema sosiaali- ja terveyskeskus toimisi myös "portinvartijana" (Yle 31.5.2016) - artikkelin kuvaama terveyskeskus on erikoinen himmeli. Asiakkaan on valittava oma terveyskeskuksensa puoleksi vuodeksi kerrallaan, ja hoitopalvelujen tarjoamisen lisäksi, se tekee myös päätökset jatkotoimenpiteisiin ohjaamisesta. Samalla kuitenkin myönnettään, että moneen asiaan tarvitaan myös viranomaispäätös.

Rivien välistä luettuna kyse on nahkapäätöksestä:

"Selvityshenkilöryhmän puheenjohtaja professori Mats Brommelsin mukaan tuleva sosiaali- ja terveyskeskus ei kovin oleellisesti poikkea nykyisestä terveyskeskuksesta.

Ihmiset voivat kokea tämän tutuksi ja turvalliseksi. Se ei myöskään aiheuta kentällä niin suurta mullistusta, että olisimme aikaan saamassa sitä kautta muutosvastarintaa, sanoo Brommels."

Tämän varjolla päästään kuitenkin nipistämään valinnanvapautta toisesta päästä: Sote-ryhmä ehdottaa: Lääkärikäyntien Kela-korvaus kokonaan pois (IS 31.5.2016)

Käytännössä muutos siis ajaa terveydenhuollon suuriin yksiköihin, joiden välillä ei ole kilpailua asiakkaista eikä hinnoista. Ne eivät voi myöskään erikoistua mihinkään, ja puolen vuoden pakkoavioliitto estää myös ruuhkahuippujen tasaamisen.

Harvaan asutulla alueella näin luultavasti tapahtuu joka tapauksessa, mutta malli sinetöi saman myös kaupunkeihin, jossa yksityistä ja erikoistuneempia palveluita olisi myös saatavilla.

Pahimmassa tapauksessa Sote-ryhmän ehdotus johtaa luonnollisen monopolin yksityistämiseen - tällöin yhdyn Heikki Hiilamon kommenttiin oligarkkien ryöstökapitalismista (TE 27.5.2016).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Ja tarkennuksena siis, (perus)terveydenhuolto ei ole luonnollinen monopoli, mutta jos yksiköistä tehdään liian suuria pakottavalla lainsäädännöllä ja estämällä palveluntarjoajan vaihto, siitä syntyy luonnollinen monopoli.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Kaikkihan sen ymmärtävät, jotta valinnanvapaudesta tehdään vain näennäistä, koska muuhun ei ole varaa. Valinnanvapaushan ei kustannuksia säästä vaan lisää; täytyy olla rahaa, joka pitää kilpailevat palvelut pystyssä, jotta valinnanvapaus säilyisi. Suomessa ei tähän ole varaa. Kyseessä on pelkkä poliitikojen silmänkääntötemppu.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Siltä osin kuin väestöpohja ei ole riittävä, valinnanvapaus lisää kustannuksia, tämä on totta.

Näin ei kuitenkaan ole suuremmissa kaupungeissa.

Esitetty malli on todellakin poliitikkojen silmänkääntötemppu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset