Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Puheenjohtajavaali on Keynesiläinen kauneuskilpailu

  • Uimapukukierrosta tuskin tulemme näkemään. (Kuva: Verkkouutiset)
    Uimapukukierrosta tuskin tulemme näkemään. (Kuva: Verkkouutiset)

John Maynard Keynes (1883-1946) oli taloustieteilijä, jonka eräs mielenkiintoisimmista teorioista on Keynesiläinen kauneuskilpailu.

Tässä teoriassa hän kuvaa miten tavallisen missikilpailun äänetyskäyttäytyminen muuttuu, jos voittajaa äänestävien kesken arvotaan palkintoja. Näin äänestäjät eivät enää äänestä henkilöä, jonka he kokevat itse kauneimmaksi, vaan henkilöä, jonka he epäilevät olevan enemmistön mielestä kaunein.

Puheenjohtavavaalissa äänestäville on tarjolla palkintoja, joko lupauksina (IL 13.5.2016), konkreettisempina asioina (IL 8.6.2016) tai muuten vaan kiitollisuudenvelkana. Väärän hevosen veikkaaminen on oman urakehityksen kannalta haitallista, kyllä se muistetaan vaikka vaaliliput nimettömiä ovatkin.

Kokoomuksen, ja koko Suomen kannalta olisi kuitenkin parasta, että valinta tapahtuisi Keynesiläisen kauneuskilpailun sijaan substanssin (IS 3.6.2016) perusteella. Mitä kokemukseen tulee, niin on hyvä muistaa, että Jyrki Kataisesta tuli aikoinaan Kokoomuksen puheenjohtaja 33 vuoden iässä.

Oman suolansa keittoon tuovat myös toimittajat, jotka eivät virallisia ääniä välttämättä anna, mutta pyrkivät vaikuttamaan tulokseen (eioototta.com 1.6.2016).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

"Mitä kokemukseen tulee, niin on hyvä muistaa, että Jyrki Kataisesta tuli aikoinaan Kokoomuksen puheenjohtaja 33 vuoden iässä."

Varoittava esimerkki, josta kannattaa ottaa oppia. Vähän kokeneempana olisi saattanut olla ihan kelpo puheenjohtaja ja pääministeri.

Huomio keynesiläisestä kauneuskilpailusta on todella osuva.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

On aiheellinen kysymys oliko Kataisen heikko esitys nuoruuden vai kutosen matematiikan syytä.

Saattaa olla että olen oman ikäni takia hieman jäävi tässä asiassa, mutta ei tässä enää kovin nuorelta tunnu ;)

Juhani Nurminen

Jotenkin toivon ja arvaan, että Orpo tuon vaalin voittaa.

Jos Lepomäki ei olisi mukana pakkaa sekoittamassa niin tilanne voisi olla toinen.

Nyt voi käydä jopa niin, että Orpo saa ensimmäisellä kierroksella yli 50% äänistä.

Stubb saisi n. 30%, ja Elina vajaat 20%.

Jos toiselle kierrokselle mennään niin Orpo saanee yli 60%.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Milloin ja miten Liberaalipuolue valitsee presidenttiehdokkaansa?

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Puolue saa asettaa presidentinvaaleihin ehdokkaan kun a)sillä on kansanedustaja tai b) kerää 20 000 korttia valitsijayhdistyksen taakse

Päätöstä siitä lähteekö Liberaalipuolue kortteja keräämään 2018 vaaleja varten ei ole vielä tehty.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset