Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Siilinjärven Survivor

  • Sammuttakaa se Kataisen soihtu jo.
    Sammuttakaa se Kataisen soihtu jo.

Katainen voi nousta arvostellun Junckerin tilalle (KL 28.6.2016) herättää minussa samoja ajatuksia kuin Survivors sarjan voittajaäänestys - kaiken järjen mukaan Suomen epäonnistuneinta hallitusta kolme vuotta luotsanneen, ja sittemmin uppoavasta laivasta pitopöytiin (IS 16.7.2014) hypänneen ei pitäisi voida voittaa.

Ongelma on vain siinä, että jury koostuu henkilöistä, jotka eivät ole Kataisen omaan pussiin pelaamisesta joutuneet kärsimään, eivätkä sitä välttämättä muista. Tästä syystä on suotavaa, että Suomi ja suomalaiset eivät anna tukeaan Kataisen valintaan Junckerin paikalle.

Vaihtoehtojen ollessa nämä, näen mieluummin rautaisella valtaistuimella rehellisen ja taitavaksi tunnetun henkilön tämän nimenomaisen suomalaisen sijaan.

***

Alla (julkaisematon) kirjoitukseni Helsingin Sanomien mielipidepalstalle 5.2.2014:

Eilen 4.2.2014 hallituksemme myönsi kyvyttömyytensä toimia hallitusohjelman mukaisesti, ja perustelut sille lausuttiin pääministerimme toimesta ääneen jo 13.1.2014 (Aamutv): "Vaikeiden asioiden hoitaminen on aina vaikeata." Tilanne on demokratialle ominainen, sillä kaikki vaikeat päätökset siirretään seuraavalle vaalikaudelle, jos vain valtion lainakorot sen sallivat.

Vuoden 2000 perustuslakiuudistukseen saakka tasavallan presidentillä oli valta hajoittaa eduskunta, ja hallituksen eilisen ulostulon jälkeen on helppo kaivata mennyttä. Nyt eduskunta voidaan hajoittaa vain pääministerin aloitteesta, jota mielestäni olisi syytä harkita. Tee miehen työ, Jyrki, Suomelta loppuu aika.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Kun Katainen Suomen jätti, niin asia valkeni lähes kaikille, mitkä olivat Kataisen motiivit pääministerinä. Hän tiesi, milloin uusi komissaari valitaan ja kuka sen valitsee: Suomen pääministeri. Hallitus kasaan vaikka millä ehdoilla, ja hallituksen pito kasassa 3 vuotta, niin voi nimittää itsensä kalifiksi.

Sipilänkin ykkösohjenuora tulee EU:sta: kaikki mikä on hyvää EU:lle, täytyy olla hyvää myös Suomelle.

Olisi vaihteeksi kiva saada pääministeri ja hallitus, jonka motto olisi: Suomi ensin.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ok, mikäli Katainen valitaan on aika lähellä että minäkin alan kannattaa EU:sta lähtemistä.. arvostelukyvyttömyyden huippuhan tuo olisi. Kunhan nyt sen NATO-jäsenyyden saisi siinä samalla ettei nyt ihan Ukrainan kanssa mennä liian tasoihin liittolaisuuksien tai lähinnä niiden puutteen kohdalla.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kyllä se on niin poijaat me viskipuoluetta sympasiteeraavat että sen jäsenet Amos sekä muut, että Kataisen Jyrki strittasi meitä suomalaisia tai ainakin valtaosaa meistä öögaan oikein kunnolla.

Vänrikki Nappula hoiti pääministerinä Suomen asioita nollataidoilla ja sitten hyppäsi EU:hun nauttimaan valtavista eduista ilman mitään panosta. Jyrki vei Stubbin itselleen ajatteleman homman Stubbin nenän edestä, kun kerran voi. Jyrki kantoi vastuuta teoistaan esimerkillisesti kokoomuslaiseen tyyliin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset