Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Tietyöt nopeammin pakettiin haittamaksuilla

  • Tämä kohta on pahasti jumissa.
    Tämä kohta on pahasti jumissa.

Japanissa metron rakennustöistä johtuva maanvajoama nielaisi viisikaistaisen tien, ja ahkerat japanialaiset korjasivat kuopan viikossa (The Sun, 15.11.2016).

Helsingissä toiminta ei ole aivan yhtä ripeää, Mäntymäentien ja Helsinginkadun risteyksessä oli yksi kaista suljettuna koko kesän, ja Mannerheimintiellä on keskustan suuntaan ollut vain yksi kaista auki kansallisteatterin kohdalla useiden kuukausien ajan.

Kuten Roihuvuorelainen putkiremontti osoittaa (HS 21.11.2016) osoittaa pystymme Suomessakin leikkaamaan rakennustöiden kestoa luokkaa kuudesosaan alkuperäisestä.

Jos Japanissa korjataan 30 metrinen kuoppa viikossa, ja Helsinki ei saa merkittävästi pienempää kaivantoa suljettua puolessa vuodessa, on aihetta katsoa peiliin. Kyse ei ole siitä, etteikö Helsingin tietöistä olisi haittaa, esimerkiksi Mannerheimintien tapauksessa arvioilta 50 000 matkustajaa häviää viitisen minuuttia joka arkipäivä. (akateeminen arvio, perustuu dokumenttiin Liikennemäärät 2014)

Jos asetamme matkustajille kymmenen euron "tuntipalkan", remontin yhteiskunnallinen hinta on noin 41000 euroa per arkivuorokausi.

Jotta kannustin saattaa rakennustyöt mahdollisimman nopeasti loppuun olisi olemassa, tuon verran, tai halutessamme enemmänkin, on hinta jonka Helsingin kaupunki voisi laskuttaa vastuulliselta virastolta remonttien keston ajan. Samaa metodia voisimme myös käyttää myös tilapäisissä nopeusrajoituksien laskemisissa, jotka tervehtivät meitä moottoriteillä joka kesä.

Businessjargonissa tätä kutsutaan allokaatioksi, ja se on käytännössä rahan siirtämistä taskusta toiseen.

The New Yorker Magazinen elokuvakriitikko Pauline Kael totesi aikoinaan "Where there is a will, there is a way", jonka voi vapaasti suomentaa "Missä on tahto, siellä on tie."
 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, jonka mielestä sinun aikasi on vähintään kympin arvoista per tunti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Sanktiot hieman särähtävät aina liberaalina korvaani. Itse ehdottaisin bonuksia tekijöille, jos hommat valmistuu ajallaan ja jopa isompaa bonusta, jos hommat valmistuu aikaisemmin.

Käyttäjän MarkoLehti kuva
Marko Lehti

ja työmaalla laajennetaan baanaa.. jokunen viikko sitten stadin edustaja pahoitteli sitä että työ haittaa fillarointia.
kulkeeko baanalla edes 41000 fillarikommaria vuodessa?
ja pahimmillaan aamuruuhkassa matka Meilahdesta elielin aukiolle on pidentynyt 15 min.
reilu vuosi sitten postitalon ja rautatieaseman väliin asennettiin kaiteet koska busseista poistuvat ihmiset häiritsivät fillaristeja tulos? matka pidentyi dösät joutuvat jonottamaan jotta matkustajat pääsevät pois autosta.
Ei ollut mahdollista siirtää pyörätietä, jokunen sata fillaristia on tärkeämpi punikkivihreille kun 41000 joukkoliikenteen käyttäjää.

Kati Kaskimies

Kansallisteatteri Mannerheimintiellä? Haloo! Kehtaa olla hoitavinaan Helsingin asioita!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset