Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Vaalikone 2017 Osa 1: Alea iacta est

  • Top 3.
    Top 3.

Teemu Kammonen kirjoitti kehitysblogissa, että "Bloggaajille avautui tänään mahdollisuus käsitellä US:n vaalikoneen teemoja myös Puheenvuorossa. Nämä blogipostaukset saavat vaalien alla erityistä huomiota blogipalvelussa." - pakkohan tilaisuuteen on tarttua.

Avasin vaalikoneen kysymyslistan eteeni, ja rupesin pureksimaan sitä - intuitiolla minusta oli tuntunut jo konetta täyttäessä, että kysymykset ovat vaikeampi kuin edellisissä eduskuntavaaleissa, ja yritän nyt selittää ensimmäisen viiden osalta miksi.

 

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

Vastaukseni:

"Nuorien oikeudet eivät ole vanhojen oikeuksia vähempiarvoisia - pakottaminen ei ole oikea ratkaisu syrjäytymisriskiin, sen sijaan nuorille on tarjottava riittävästi erilaisia mahdollisuuksia."

 

Kysymyksen haaste - jos vastaat "eri mieltä", voit antaa kuvan ettet koe nuorisotyöttömyyttä ongelmana, jos vastaat "samaa mieltä", allekirjoitat samalla sen, että pakko on paras keino estää nuorten syrjäytymistä.

Omasta mielestäni paras keino motivoida on Aholan perustulomalli, mutta se sopii huonosti itse kysymykseen, sillä kysymys yksinkertaistaa todella paljon.

 

2. Kuntien tulee tarjota lasten päivähoidon varhaiskasvatus ilmaiseksi kaikille lapsille.

Vastaukseni:

"Vanhempien, jotka ovat päivät kotona, pitäisi yleisesti ottaen hoitaa lapsensa itse. Heillekin on kuitenkin perusteltua sallia päiväkodin käyttö ajoittain, esim. työnhaun tai muun oman ajan tarpeen takia."

 

Jos vastaat eri mieltä, varhaiskasvatus ei ole sinusta tärkeää.

Jos vastaa samaa mieltä - veronmaksajien kaivo on pohjaton.

 

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

Vastaukseni:

"En minä syö koulussa, joten mielipiteelläni ei ole väliä. Mielestäni oppilailta pitäisi ehdokkaiden sijaan kysyä mitä he haluavat syödä."

 

Alkuperäinen kysymys on kaksiulotteinen, ensinnäkin lihansyönnin eettisyydestä, ja toiseksi siitä, kenelle kuuluu valta päättää siitä mitä kouluissa syödään.

Parempi asettelu kysymykselle olisi ollut: Koulujen tehtäviin pitäisi kuulua myös kasvissyönnin edistäminen.

 

4. Kunnan tulee tukea kulttuuria antamalla tilojaan ilmaiseksi yhdistysten käyttöön.

Vastaukseni:

"Siltä osin kuin tilat ovat vajaakäytöllä, niitä kannattaa ja pitää luovuttaa yhdistysten käyttöön."

 

Kysymyksessä sekoittuu sekä julkisten tilojen tehokas käyttö, että mihin tiloja käytetään.

Toki tehokas tilankäyttö on järkevää, mutta ovatko kulttuuriyhdistykset etusijalla esim. liikuntakerhoihin? 

Parempi asettelu kysymykselle olisi ollut: Kunnan tulee tukea kansalaistoimintaa antamalla tilojaan ilmaiseksi kansalaisyhdistysten käyttöön.

 

5. Koulujen opetusryhmät ovat jo niin isoja, että oppiminen häiriintyy.

Vastaukseni:

"En tunne tilannetta riittävän hyvin, enkä ole pedagogi. Mielestäni opettajien pitäisi vastata tähän kysymykseen ehdokkaiden sijaan."

 

Tämä kysymys on hankala, se tekee mielipidekysymyksen asiasta, johon tiede ja tutkimus ei ole vielä kyennyt yksiselitteisesti vastaamaan.

 

***

Tätä kirjoitettaessani palaa mieleeni ylioppilaskirjoitukset, ja pitkän englannin koe. Kun aikoinaan tein koetta, suomessa oli ongelmana se, että oppilaiden englanninkielentaito oli niin hyvä, että mukana oli kysymyksiä, joissa oli useita oikeita ratkaisuja. Näin saatiin gaussin käyrän vaatimia eroja, jotta jyvät voitiin erottaa akanoista.

Vaalikonekysymyksia on ollut laatimassa alan asiantuntijat, ja luultavasti aika suuri raati. Olisi mielenkiintoista kuulla työryhmän perustelut sille miksi kone on laadittu kuten se on laadittu.

Tämän lisäksi vaalikoneen julkaisun jälkeen on tapahtunut myös yksi merkittävä muutos - alkuun Ylen kone näytti ehdokkaiden vieressä myös puolueiden sopivuuden, tämä on nyttemmin poistettu. Mikä syy tälle muutokselle on ollut?

Kysyn siksi, että tuo arvo näytti sen, kuinka kaukana ehdokas on puolueen keskiarvosta - sen näyttämättä jättäminen hyödyttää puolueita, jotka ns. "ampuvat haulikolla" ehdokkaidensa suhteen.

 

Kirjoittaja on Liberalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja, joka on samaa mieltä itsensä kanssa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

1. Nuoret on velvoitettava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun suoraan peruskoulun jälkeen.

Ajatus muuttu heti, jos kysymys olisi vaikka:

Nuoret on ohjattava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun peruskoulun jälkeen.

Kaikenlainen velvoittaminen on tylsää ja pakkopullamaista jossa oppilaan vasttu otetaan ylempään käteen, kun nuorelle tulee antaa omaa vastuuta ja opastaa vain häntä oman elämänsä löytämisessä. Ei vapaavuosikaan joskus ole pahitteeksi varsinkin jos se on nuoren oma valinta, eikä mikään loukku.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Olisi kiva olla ollut kärpäsenä katossa kun tuosta kysymyksestä on keskusteltu, mutta uskon että sana "velvoitettava" on valittu juuri siitä syystä, että se aiheuttaa hajontaa liberaali vs konservatiiviakselilla.

Vastaavan hajonnan olisi ehkä saanut yksiselitteisemmin kysymällä "Nuoret ovat nykyään laiskempia kuin ennen" tai vastaavaa.

"Nuoret on ohjattava jatko-opintoihin tai työharjoitteluun peruskoulun jälkeen" olisi luultavasti saanut "samaa mieltä" lähes kaikilta vastaajilta, jolloin hajontaa ei olisi tullut.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Joo kaikki ei vaan taivu millekään lukusuoralle.
Paljon käytännööllisempi "kone" olisi vain koota tiedot ehdokkaista ja listata näkemyksiä lyhyesti eri asioista, tärkeysarvoista yms. + linkit muualle heidät. Varsinkin kuntavaaleissa äänestysalue on varsin rajattu.

Tosin silloin menee yli 10 min aikaa käyttäjältä, mikä on suuri no-no.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

3. Kouluissa pitää olla vähintään kerran viikossa kasvisruokapäivä.

On trendikysymys nyt laitettu, helpompi olisi vain hoitaa terveellinen ruokavalio kouluihin tukehtumatta johonkin teemaviikon omaiseen teemaan. Kasvisyöjille ei sovi liha sanotaan, miksi sekasyöjillle pitäisi erikseen tuputtaa jotain kasvispäivää. Yksinkertaisinta olisi suosia enemmän salaatteja vaihtoehtona eikä mitään pakotettu pakollista kasviruokapäivää. Se vain tuo jännitteen kasvisruokia ja liharuokia suosivien väliin. Parempi kysymys olisi, että tuleeko vähitellen siirtyä kokonaan kasvispohjaiseen ruokavalioon, se on rehellisempi kysymys tässä asiassa.

Tuo teemapäivä yksi kasviksille, tuntuu enemmän vihreiden poliittiselta juonelta, kuin normaalita koulukäytännöltä.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Vihreiden tai kepulien poliittinen juoni, riippuen mistä päin asiaa katsoo : )

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Tuskin kepu toimii noin, se junttaa jo nykyisillä päättäjillä kouluihin sitä ruokaa joka on kepujen mielestä paras vaihtoehto, eikä se välttämättä ole salaattilautanen, vaan possun lihaa ja luomumaitoa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- "En tunne tilannetta riittävän hyvin, enkä ole pedagogi. Mielestäni opettajien pitäisi vastata tähän kysymykseen ehdokkaiden sijaan."

Jos kysytään opettajilta, joita valtaisia osa ehdokkaista kunnallisvaaliessa juuri on, on vastaus aina liian isot ryhmät. Sehän on aivan sama jos kysytään liukuhihnan nopeutta työntekijöiltä, aina se on liian nopea.

Kunnilta palkkaa nauttivat pitäisi kokonaan sulkea kunnaliisvaalien ulkopuolelle, niin voimakas on sairaanhoitajien ja opettajien osuus ehdokkaiden joukossa ja istuvat valituksi tultuaan esimiehiensä yläpuolella.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Tämä on hyvä huomio, mitä en ole ajatellut - kiitoksia!

Kysyä pitäisi siis kasvatustieteilijöiltä, ei opettajilta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset