*

Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Aktiivisen työvoimapolitiikan aika on ohi

  • 90-lukua edeltävälle tasolle ei ole paluuta
    90-lukua edeltävälle tasolle ei ole paluuta
  • Pitkän ajan trendi on vielä huolestuttavampi
    Pitkän ajan trendi on vielä huolestuttavampi

Ensimmäinen kunnallinen työvoimatoimisto perustettiin Helsinkiin vuonna 1903, ja sen tehtävä oli osoittaa työttömille töitä.  1961 työnvälitys siirrettiin kunnilta valtiolle, ja homma toimikin melko mukavasti aina vuoteen 1990 saakka, jolloin ei ollut enää työpaikkoja joita työttömille osoittaa.

Tässä vaiheessa mentiin metsään, sillä sen sijaan että työvoimatoimistot olisivat laittaneet lapun luukulle, ne keksivät itselleen uusia tehtäviä, eli ns. aktiivisen työvoimapolitiikan, josta itse käytän termiä aikuisten päivähoito.

Tätä haamua yhteiskuntamme kantaa edelleen harteillaan, ja se on leivottu aktiivimalliinkin sisään:

"Aktiivimallin lähtö­kohta on, että työtön tekee kunkin kolmen kuukauden jakson aikana vähintään 18 tuntia ansiotöitä, osallistuu viikon verran yhteiskunnan aktivointitoimiin tai ansaitsee noin tuhat euroa yrittäjätuloa. Muutoin työttömyysetuutta leikataan vajaat viisi prosenttia." (HS 30.12.2017)

Ehdotan, että boldattu kohta poistetaan aktiivimallista, ja että kaikista TE-toimistojen palveluiden käyttämisestä tehdään täysin vapaaehtoista - näin kansalaiset voivat keskittyä työnhakuun eivätkä ajan haaskuuseen jonninjoutavilla kursseilla, joista eivät kostu kuin niitä järjestävät konsultit.

Uskon myös että kun TE-toimistojen käytävät kaikuvat tyhjinä, merkittävä osa niiden 165 miljoonan vuosittaisesta budjetista voidaan käyttää parempiin tarkoituksiin - summa on moninkertaisesti suurempi kuin mitä aktiivimallin uskotaan säästävän.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka näkee perustulon merkittävästi parempana ratkaisuna kuin aktiivimallin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Minulle kävisi ihan hyvin aktiivisuuden osoitukseksi työtötmyysturvassa 1 tuntia kävelyä todistettavasti 4 kertaa viikossa. Kesällä pyöräilisin tuollaisia 3 tunnin pyrähdyksiä. Henkkari vaan mukaan ja korttia leimaamaan jossakin kaupungin paikassa. Eikö tuo olisi sopiva malli niille, jotka haluavat olla oikeasti aktiivisia, kun sitä oikeata työtä ei ole. Toki työtä haetaan koko ajan tuossa mallissakin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset