Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Kokoomus liittyy Alkon monopolia vastustaviin puolueisiin

  • Jyrkkä ei monopoleille (Kuva: wikimedia commons)
    Jyrkkä ei monopoleille (Kuva: wikimedia commons)

Kokoomuksen puoluehallitus esittää Alkon monopolin purkamista (HS 5.5.2018) ja hyvä niin: "Alkon monopoli on kuin tunkkainen tuoksahdus 70-luvulta, jolle ei enää nykypäivänä löydy asiallisia perusteita."

Päätöksen taustalla saattaa kummitella EU, joka saattaa viedä Alkon monopolin joka tapauksessa saunan taakse (Verkkouutiset 20.1.2018, lähdekritiikkivaroitus), jolloin kokoomuksen kannattaa ottaa asiasta mahdolliset irtopisteet kotiin jo seuraavissa vaaleissa. 

Oli miten oli, kehitys on mielestäni oikeansuuntaista, mutta samaan junaan mahtuisi toki enemmänkin: asiallisia perusteita ei Suomessa löydy myöskään apteekkimonopolille eikä rahapelimonopolille, ja kannustaisin kaikkia puolueita ottamaan kantaa myös niiden asemaan Suomessa.

Toki poliittisesti on helpompaa tappaa yksi haitallinen monopoli kerrallaan, mutta silti mielelläni näkisin kaikkien kolmen kaatuvan seuraavan hallituskauden aikana.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka uskoo että vain kilpailun kautta voidaan saavuttaa sekä laatu, saatavuus että edullisuus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

No onhan siitä EUsta jotain hyötyä! Perun kaikki poikkipuoliset sanani, liittovaltion tarve alkaa olla jo kriittinen.

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Kas kas, tätä onkin saanut odottaa jo kauan. Sitä, että Kokoomuksen johto tajuaa vihdoin ettei se ole sosialistinen puolue.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Valtion monopoliyritys maksaa verot varmasti Suomeen?

Äkkiseltään tulee mieleen, että ollaan taas heikentämässä verotuloja.

Edullisuus, kun tuote on rankasti verotettu?

Valtio rakentanut yrityksen ja se pitäisi taas myydä halvalla ulkomaisille sijoittajille?

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Niinpä. Aina vain unohtuu, ettei syy alkoholijuomien poskettomiin hintoihin Suomessa ole niinkään monopoli, vaan verotus; se, että alkoholijuomia verotetaan raskaammin kuin muita elintarvikkeita. Tähän minäkin toivon EU:n pakottavan muutosta.

Alko sinällään saa minusta jäädä, kunhan sille sallitaan kilpailijoita. Sehän on erittäin tasokas liike, jonka toimitilat ovat valoisia ja siistejä, ja myyjät osaavat asiansa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ostin tänään S-marketista yhden tölkin 5,5-prosenttista lonkeroa, ai tätä vapautta. Kassalta noin 10 metrin päässä oli Alko joten kävin kurkkaamassa hintaa, säästin 10 senttiä. Jos olisi ostanut sixpäckin, olisi säästänyt yli puoli euroa.

Alkoholilain muutoksella ei tapahtunut käytännössä mitään: Marketit eivät pursua kotimaisia erikoisoluita, A-oluen ja limuviinojen hinnat ovat käytännössä entisellään tai nousivat veronkorotusten myötä ja toisaalta kadut eivät ole täys humalikkoja eikä perheitä ajeta viikatteella pellolle sen enempää kuin aikaisemminkaan.

Kokemukseni valtionmonopolista ovat pääsääntöisesti positiivisia, juuri männä viikolla ostin verkkokaupasta yhden Pinot Noirin ja siellä se tosiaan odotti kun hakemassa kävin. Palvelu toimii ja valikoima on kohtuullinen myös täällä landella. Nuorisokin kuulema dokaa vähemmän kuin koskaan, jos se nyt on tavoite.

Ei kannata korjata sellaista joka ei ole rikki.

Käyttäjän TimoKeklinen kuva
Timo Kekäläinen

Alko Oy:n tulos (https://www.is.fi/yritys/alko-oy/helsinki/1505551-4/) vuosien 2012-1016 aikana on ollut vuosittain noin 40 miljoonaa euroa. Tästä tuloksesta yhtiön mahdollisudet maksaa osinkoja valtiolle ovat verraten pieniä. En ole noita osinkoja nyt mistään etsinyt, mutta ne jäävät joka tapauksessa marginaaliin, sillä ylivoimaisesti merkittävämpi tuloutus alkoholin myynnistä valtion kassaan tulee alkoholiverosta, jonka kertymä (http://vm.fi/alkoholiverotus) vuonna 2016 oli 1,354 miljardia euroa.

Alko Oy:n merkitys suomalaisten ostamien alkoholijuomien hintaa alentavana toimijana näkyy siten, että Alko on maailmanmarkkinoilla yllättävän suuri yksittäinen ostaja ja pystyy lukemani mukaan käyttämään volyymietua hyväkseen ostohinnoista tinkiessään. Alkon tarjoama valikoima on ymmärtääkseni korkealaatuista ja kansainvälisesti vertaillen kohtuullisen hyvää hinta/laatu -suhteeltaan ainakin laadukkaimmissa juomissa. Alkoholipitoisuuteen perustuva alkoholivero nostaa kaikkien juomien hinnat väistämättä korkeaksi vertailtaessa hintoja lähes mihin tahansa muhun maailman maahan paitsi naapureihimme Ruotsiin ja Norjaan.

Eli, Alko Oy:n monopoli ei ole mikään merkittävä tekijä valtion rahoituksen kannalta ja siitä voisi tästä näkökulmasta tarkastellen hyvinkin luopua. Uskon että nykyinen kattava myyntiverkosto ja vankka hankintaosaaminen antavat hyvät edellytykset yhtion menestyksekkääseen kilpailuun Suomen alkoholimarkkinoilla vaikka monopoli alkoholin myyntiin purettaisiinkin. Kilpailijat - olettaen että maksavat alkoholiveron - eivät kovin helposti pääse parempaan hinta/laatu -suhteeseen. Osittaisena osoituksena tästä voidaan nähdä esimerkiksi se, että hiljattain tehty mietojen alkoholijuomien myynnin vapautus ei olekaan aiheuttanut lupauksista huolimatta huimia alennuskampanjoita markettimyymälöissä - ainakaan vielä.

Ehkäpä monopolin purkaminen toisi halvemmalla hinnalla markkinoille (heikompilaatuisia) alkoholijuomia ja kilpailun myötä oletettavasti näin myös Alkon valikoimiin.

Mutta monopolin purkamisella ei tultaisi käytännössä pääsemään alkoholin 'turistihintoihin' Suomessa. Tämä johtuu puhtaasti myynnille määrätystä korkeasta alkoholiverosta ja sen päälle kannettavasta 24% arvonlisäverosta.

Tällä koko monopolin purkamisjutulla ei ole niin suurta merkitystä mihinkään suuntaan kuin ilmesesti kuvitellaan, mutta olisihan tuota oikeus ja kohtuus odottaa kokeiltavan - olettaen että verokertymä jatkossakin riittäisi kattamaan alkoholin kulutuksen aiheuttamat muut kustannukset yhteiskunnalle.

Eikä tuota Alkoa tarvitsisi välttämättä myydä kenellekään - annetaan kilpailulle tilaa ja katsotaan kuinka käy. Ja itse asiassa monopoliaseman saavuttaneen yhtiön myynti olisi jälleen kerran aika tavalla huonoa businesymmärrystä osoitavaa toimintaa - myyjän kannalta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomen alkoholipolitiikka on vapautunut pitkässä juoksussa kaiken aikaa sen jälkeen kun kieltolaki kumottiin. Ja sen myötä tai osittain siitä johtuen myös alkoholikulttuuri. Väillä on otettu takapakkiakin, mutta sitten taas pari harppausta eteenpäin. Kehitys on kyllä ollut turhan hidasta.

Jos Alkon monopolia ei tyystin tohdita hetimmiten purkaa, niin seuraava oiva askel voisi olla viinien tuonti marketteihin ja kioskeihin. Sen tilanteen kanssa voitaisiin elää muutama vuosi ennen kuin suurin osa kansasta olisi vakuuttunut siitä, että loputkin juomat voidaan vapauttaa. Siinä yhteydessä voisi sitten antaa myös ravintoloille ja pubeille ulosmyyntioikeuden rajattomasti mille juomalle hyvänsä ja vuorokauden ajasta piittaamatta.

Mutta kuten ylempänä on todettu, hintojen korkeus Suomessa on enemmän kiinni verotuksesta kuin monopolista. Monopolin purkaminen alentaisi hintoja kilpailun vuoksi vain marginaalisesti. Mutta hyvä suuntahan sekin olisi.

Käyttäjän petteripietikainen kuva
Petteri Pietikäinen

Tottakai perusteita löytyy Alkon, apteekkien ja rahapelimonopoleille... ja vielä varsin yleisesti hyväksytyin perustein, mutta riittävätkö ne?

Alkoholin jakelumonopolin purkaminen tuskin vaikuttanee alkoholin juontimonopoliin, jossa harvat juojat juovat suurimman osan käytetystä alkoholista. Mitä enemmän erilaisia pitkäripaisia... nämä "harvat" kyllä löytävät tiensä tähän "lopulliseen ratkaisuun"...

Apteekkimonopolihan ei varsinaisesti edes ole monopoli, sillä omistus on hajautettu niin usealle yksityiselle apteekkareille, joista valtaosa on naisia. Kerrankin kun naiset pääsevät enemmistöön "toimitusjohtajina", omistussuhteet pitääkin jakaa uudelleen kasvottomille - ja sukupuolettomille - markkinavoimille eli päivittäistavarakaupalle... jonka asiamies Liisa Hyssälä tekee kyllä karhunpalvelusta oman sukupuolensa tasa-arvopyrkimysten asialle.

Veikkausmonopoli lienee "yleisen hyvän" jakajana se vaikeimmin purettavissa oleva monopoli - miksi siis lähteä yhteistä hyvää jakavaa monopolia purkamaan? Kenelle veikkausrahat menisivät liberalisoinnin seurauksena?

Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Kertokaa nyt helvetissä kansalaisille, että mitä monopolin purku tarkoittaa!

En minäkään tajua sitä kunnolla, joten tehkää kunnon juttu siitä ja etenkin haitoista, siitä mitä syvimmillään tapahtuu valtion omaisuudelle!

Tämän verran tajuan:

Se tarkoittaa yksityistämistä.

Se tarkoittaa, että myydään kaikki mitä valtio = Suomen kansa omistaa heille, joilla on rahaa!

Porvaripuolueet tekevät tätä hivutustaktiikalla ja kyseessä on koko valtion = kansan omaisuuden ja rahojen tulonsiirto rikkaiden omistukseen!

Ei se tule kestämään kauan, että kaikki on myyty!

Mitä sitten? Mistä saadaan puuttuvat verotulot? Keiden taskuista? Ei ainakaan näiden rahakkaiden! Ketkä maksavat kaikki alkoholisoitumisen haitat, kun valtiolla ei ole enää varaa niitä kustantaa? Keiden taskuihin rahat siirtyvät? Ketkä rikastuvat? Ketkä kärsivät? Keitä tämä palvelee ja keitä se ei palvele? Mitä kustannuksia tästä koituu valtiolle eli veronmaksajille? Jne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset