Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Helsingin kassassa piilee erilainen soteriski

  • Kuvassa Helsingin kassa.
    Kuvassa Helsingin kassa.

Helsingin rahakirstut ovat ääriään myöten täynnä (käsittääkseni 1,3 miljardin kassa) - tämä johtuu siitä, että kaupunki on etupainotteisesti valmistautunut siihen, että sen sote-kiinteistöt mahdollisesti pakkosiirretään tulevan Uusimaan maakunnan harteille (HS 21.3.2018), jolloin se tarvitsee ns. leveämmät hartiat välttääkseen lainakorkojensa nousun.

Tämä on järkevää ja vastuullista taloudenpitoa, mutta se synnyttää myös oman riskinsä: Jos sote- ja maakuntauudistus kaatuu, kiinteistöt jäävät Helsingille, kuten myös edellämainittu 1,3 miljardin kassa.

Tässä vaiheessa Helsingin kaupunginvaltuustolle saattaa syntyä kiusaus keksiä tuolle rahalle mitä mielikuvituksellisimpia käyttökohteita. Itse peräänkuulutan vastuullisen taloudenpidon jatkamista - joko raha pitää investoida tuottaviin kohteisiin, kuten esimerkiksi kunnalliseen markkinavuokraiseen asuntorakentamiseen, tai sillä maksetaan lainoja pois. Missään tapauksessa kassaa ei pidä kuluttaa lyhytnäköisesti erilaisten eturyhmien tarpeiden täyttämiseksi.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka ei koe että poliitikkojen olemassaolon tarkoitus on kuluttaa rahaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kuulostaa isolta summalta. Onko tuo 1,3 miljardia oikeasti likvidissä muodossa?

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Otin luvun Petrus Pennasen puheesta, ja näin näyttäisi olevan:

https://www.hel.fi/static/kanslia/Julkaisut/2018/T...

Sivu 144, rahat ja pankkisaamiset: 1 296 561 155,88 euroa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Raha polttelee näpeissä ja sillä maksettaisiin mieluusti mm. maassa laittomasti oleilevien elinkustannuksia.

Helsinki voisi myös laskea veroäyriään edelleen, jolloin hyöty kohdentuisi tasapuolisesti jokaiselle Helsingissä veroja maksavalle asukkaalle.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

En ole periaatteessa ollenkaan eri mieltä kanssasi, mutta pidän pelkojasi hieman liioiteltuina. Miksi ei voi vain olla iloinen siitä, että kaupungista vastaavat päättäjät ovat katsoneet tulevaisuuteen eivätkä vain tähän hetkeen.

Jotenkin tämä blogi tuntuu lähinnä ongelman luomiselta ei mistään.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

1,3 miljardia on iso summa. Esimerkiksi Helsingin asunnottomia kohti summa olisi sellainen 400 000 €/nuppi, eli kaikki voitaisiin summalla asuttaa vaikka hivenen kalliimmille alueille.
Tilastojen mukaan Suomen asunnottomista yli puolet ovat helsinkiläisiä. Se, että kaupungilla on tuollainen ylimääräinen kassavaranto ja tuollainen määrä sosiaalisia ongelmia kertoo vain siitä, ettei asioita ole hoidettu niin kuin kuuluisi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset