Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Vallasta on helppo juopua, mutta vaikea luopua

  • Neuvottelupöytiin ei ole asiaa.
    Neuvottelupöytiin ei ole asiaa.
  • Näin työntekijät jakautuvat yritysten koon mukaan. (Lähde: tilastokeskus)
    Näin työntekijät jakautuvat yritysten koon mukaan. (Lähde: tilastokeskus)

Olen kuvittellut että pienyritykset eivät liity työnantajaliittoihin siitä syystä, että ne eivät hyödy niistä mitään, mutta todellisuus onkin vielä karumpi. Ainakin Teknologiateollisuus on sulkenut ovensa alle kymmenen hengen yrityksiltä (kuvaliite).

Ehkäpä tämä nähdään tapana saada Suomi nousuun, että neuvottelupöytiin päästääkseen on palkattava riittävästi työntekijöitä - siihen saakka ne ovat ns. villejä yrityksiä. Niin tai näin, näissä alle kymmenen hengen yrityksissä työskentelee karvan vajaa 400 000 henkeä (kuvaliite), joista noin puolet on yksityisyrittäjiä.

Noin 200 000 hengen työnantajilla ei ole ollut, eikä ole edelleenkään neuvottelijaa niissä pöydissä "joissa ei ole jäänyt yksikään sopimus tekemättä."

Tämä on se syy, miksi yleissitovat työehtosopimukset ovat myös työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan todennäköisesti perustuslakimme vastaisia (IS 27.08.2015) - sopimusten pitää sitoa vain niitä tahoja jotka ovat olleet niitä sopimassa.

Toinen merkittävä joukko, jonka puolta ei kukaan ole pitänyt samoissa pöydissä, ovat työttömät - elokuussa 2018 heitä oli 186 000 (Findikaattori). ​​Työttömyysaste on jämähtänyt tässä maassa pysyvästi korkeammalla kuin verrokkimaissa, eikä tälle ole mitään muuta järjellistä syytä kuin takapajuiset työmarkkinamme.

Suomessa uusilla yrityksillä on vaikeuksia kilpailla jo olemassaolevien yritysten kanssa, jolloin yrityskenttä ei kykene uudistumaan riittävän nopeasti jotta rakenteellinen työllisyys lasksi - pienyritysten heikon työmarkkinaneuvotteluaseman lisäksi myös massiiviset yritystuet ovat omiaan hidastamaan tätä kehitystä.

Työmarkkinoilla täälläkin tarvittavat muutokset tehtiin Saksassa jo 2000-luvun alussa, ja niiden järkevyyttä ja toimivuutta ei kyseenalaista kukaan.

Siinä Lasse Laatunen on oikeassa, että hallituksen nyt ajamassa irtisanomislain uudistuksessa on kyse kirpun nylkemisestä. Samalla hän kuitenkin myöntää, että työmarkkinajärjestöt ovat valmiita heittämään Suomen junan alle tuon kirpun takia.

Sillä kyse ei ole kirpusta, vaan työmarkkinajärjestöjen vallasta. Jos vaaleilla valittu eduskunta saa työmarkkinajärjestöiltä nyt luvan nylkeä kirpun, se saattaa seuraavaksi yrittää nylkeä jonkin isomman hyönteisen, tai ehkä jopa piennisäkkään.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka mielestä eniten puolustamista tässä maassa tarvitsevat työttömät.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän taistolainen kuva
taisto vanhapelto

Näyttää ilmeiseltä, että ammattiydistysliike, joka ei tosiaan välitä työttömyydestä eikä työttömistä, haluaa hirmuisessa rahan- ja vallanhimossaan suistaa Suomen polvilleen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset