Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Kunnallinen itsehallinto on samaan aikaan sekä liian vahva että heikko

Kokonaisuuksien hallinta ja ajoitus pettävät Helsingissä (HS 10.11.2018) on mainio esimerkki siitä, kuinka perätilassa vallankäyttö on pääkaupunkiseudulla. Pääväylien bulevardisoinnista voi olla montaa mieltä, mutta se, että korkein hallinto-oikeus voi kumota kaupungin tekemiä itseään koskevia päätöksiä naapurien narinan takia on typerää:

"...kritiikki kohdistui yleisemmin muun muassa siihen, että Helsinki tekee yksittäisenä kuntana päätöksiä ottamatta huomioon niiden vaikutuksia kuntarajojen yli. Jos pääkaupunki ja ainoa suomalainen suurkaupunki aikoo pienentää sisääntuloväyliensä kapasiteettia, se ei ole vain Helsingin asia."

Faktahan on, että yhteistyö ei ole pääkaupunkiseudulla ole toiminut vuosikymmeniin, rakennusoikeutta on jokaisessa kunnassa kaavoitettu liian vähän sillä idealla, että maksukykyiset veronmaksajat saadaan imuroitua omaan kuntaan, ja maksukyvyttömät työnnettyä naapurin harteille.

Myöskin Espoon kolmanneksen lyhyemmät metrolaiturit tulevat jäämään historiaan eräänä typerimmistä päätöksistä ikinä - muutaman kymmenen miljoonan euron säästöllä niistettiin 5 miljardin euron investoinnin kapasiteetistä kolmannes pois. Tämänkin päätöksen takana on kuntarajojen yli pelaaminen.

Se, että KHO sanoo että Helsingin pitäisi ottaa naapurit enemmän huomioon ei paranna ongelmaa, vaan pahentaa sitä. Kunnanvaltuustot hierovat jo karvaisia käsiään, ja odotettavissa on mm. seuraavanlaisia ehdotuksia: Jos Helsinki haluaa bulevardisoida osan länsiväylää, Helsingin pitää maksaa Espoon tulevat liityntäbussilinjat.

Seuraavan eduskunnan tehtävä on mielestäni lopettaa tämä pelleily, ja yhdistää Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Jätän perustuslakioppineiden tehtäväksi selvittää miten tämä on käytännössä mahdollista (vaatiiko perustuslakimuutoksen vai ei).

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka mielestä aluepolitiiikka on maan kokonaisedun vastaista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Pekka Iiskonmaki

''Kunnallinen itsehallinto on samaan aikaan sekä liian vahva että heikko''

Suomessa se on tehoton ja tolkuttoman kallis.

Kuntien rakennukset homehtuvat. Entiset puretaan ja uusia rakennetaan homehtumaan.

Kymmenet kunnat joutuvat taas nostamaan verojaan.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Homeongelmaan on olemassa triviaali ratkaisu - kuntien ei pitäisi voida omistaa kiinteistöjä. Ne vuokrattaisiin ehdolla, että jos kiinteistö homehtuu, niin vuokrasopimus päättyy siihen paikkaan.

Kolmas osapuoli huolehtisi homemittauksista.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Niin kauan kuin Helsingillä on millä mällätä, neuvottelut yhdistymisestä naapurikaupunkeihin tuskin tulevat realisoitumaan.

Bulevardisoinnit ym. bullshit ovat seurausta nimenomaan siitä, että rahaa on liikaa.

Helsingin tulee jatkaa veronkevennysten linjalla,koska tuottoja on niin paljon, että ylijäämää kertyy satoja miljoonia vuosittain.

Kaupungin ydintehtävä ei liene tuottoisa yritystoiminta vaan infrastruktuurin pyörittäminen ja palvelujen tarjoaminen kaupunkilaisille.

Näistähän nyt tingitään raskaalla kädellä, jotta rahaa voidaan käyttää jonninjoutavaan.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Samaa mieltä veronalennustarpeesta, kuten olen kunnanvaltuustossakin esittänyt:

https://www.helsinkikanava.fi/kanava/fi/videot/vid...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Blogistilla on hyvin tervejärkisiä ajatuksia. Sitoutuminen puolueohjelmaan ei ole ihan ehkä linjassa.

HSL:n uusi ulottuvuus ei ole ehkä ihan stadilaisten intressi.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Puolueohjelma ei muistaakseni ota kantaa tähän nimenomaiseen asiaan, joten linjaerimielisyyttä ei käsittääkseni ole.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset