Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Veikkauksen monopoli on rahapeliongelmien syy, eikä ratkaisu

Kilpailuvirasto: Veikkauksen pitää pystyä ehkäisemään rahapeliongelmia tehokkaammin – "Aika paljon painopistettä on voitontavoittelulla" (Yle 26.3.2019) ja Pelivelkoja, epätoivoa ja itsetuhoa – Veikkausuudistus ei vähentänyt rahapelaamisen synkimpiä seurauksia (Yle 26.3.2019) on kiitettävää uutisointia medialta. Aivan liian usein saamme lukea kuinka Veikkauksen edunsaajat puolustavat rahoittajaansa (AA 6.3.2019).

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on suorasanainen: 

"Aika paljon painopistettä on voitontavoittelulla ja kasvun tavoittelulla ja pelihaittojen ehkäisy tulee siinä sivussa. Tärkeysjärjestystä pitäisi muuttaa. Ensisijaisesti pelihaittojen minimointi ja vasta sen jälkeen katsotaan, paljonko on tuotettu voittoa." (KKV)

Ja THL on samoilla linjoilla:

"Haittojen ehkäisy on EU:n sallima peruste sille, että Veikkauksella on valtion ohjaama monopoli rahapeleihin.

Tämä ensimmäinen seurantatutkimus osoittaa, ettei tavoitteeseen ole toistaiseksi päästy. Osalla porukasta on entistä hankalampi tilanne."

KKV:n Leivo kuitenkin erehtyy monopoliuskossaan:

"Monopoli on järkevä tapa ehkäistä rahapelihaittoja. Nyt tärkeintä on pistää Veikkaus kuntoon. On ihan selvä, että meidän on helpompi pistää monopoli kuntoon, kuin avata markkinat kilpailulle ja sen jälkeen yrittää pistää asia kuntoon"

Suomen pelihaittojen ongelma on nimenomaan monopolissa, sillä vastuu haittojen ehkäisystä on jätetty sille itselleen, ja Veikkaus voi nostaa keskisormen pystyyn sekä THL:n että KKV:n mielipiteelle asiasta, kuten tekeekin:

"Veikkauksen vastuullisen rahapelaamisen päällikkö Hannu Rinkisen mielestä yhdistymisen vaikutuksista on tehty hätiköityjä johtopäätöksiä. Väestön mielipiteitä kysyttiin liian pian."

Vain valtion monopoli voi todeta viranomaisten ohjeille että pitäkää tunkkinne, kaikki muut toimijat joutuvat niitä noudattamaan.

Seuraavan eduskunnan tehtävä on hajoittaa Veikkauksen monopoli, ja antaa vastuu rahapelihaittojen minimoinnista esim. THL:lle. Montaa kampaviineriä ei tarvitse haukata kun THL:n edustajat toteavat että rahapeliautomaatit lähtevät kaupoista, kioskeilta, ravintoloista ja huoltoasemilta nopeammin kuin talonmies jäiseltä peltikatolta. 

Suomessa on jostain syystä lapsenomainen usko siihen, että pässi kykenee vahtimaan kaalimaata, ja tämän lapsenuskon hinta ihmiskohtaloina on kohtuuttoman suuri.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, joka on ehdolla eduskuntavaaleissa Helsingissä numerolla 71.

PS. Tätä odotellessa voit toki allekirjoittaa kansalaisaloitteen: Rahapeliautomaatit poistettava kaupoista, kioskeilta, ravintoloista ja huoltoasemilta

PPS. Paras asia mitä Suomelle voisi nyt käydä on EU:n terveiset, että haitat eivät vähene, purkakaa monopoli.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Täsmälleen näin. Oliko nyt niin, että Suomessa on rahapelejä 6 x enemmän kuin Ruotsissa väestöön nähden ?

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Tämän lähteen mukaan peliautomaatteja olisi nelinkertainen määrä Suomessa:

https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?program...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Ok ! Onhan se tuokin jo melkoista naapureiden kesken.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Veikkauksen toimitusjohtaja kävi uutisissa kertomassa, että jos peliautomaatit poistetaan ruokakaupoista, ihmisten mielenkiinto kauppoihin vähenee ja monen kauppiaan myybti vähenee ja kaupat voivat ajautua lopettamisuhan alle.

Mies totesi tämän vakavalla naamalla.. 40 000 € kuukausipalkka pitää yllä totista ilmettä !

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Melkoinen hyväntekijä tuo Veikkaus.

Käyttäjän TeemuHeino kuva
Teemu Heino

Joo, se ei toimi että ongelmaisten palvelut ovat Veikkauksen rahoittamia. Jos ajattelee pahimmin peliriippuvaisia, voiko Veikkauksella olla intressiä hoitaa heitä yksi kerrallaan ”raittiiiksi” kun yhden hoitaminen voi viedä helposti 20 000 e pelitulosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset