Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Tarvitsemme kuoleman ammattilaisia - eutanasia ja avustettu itsemurha

  • Liberaalipuolueen palkki oikealla.
    Liberaalipuolueen palkki oikealla.
  • Muista poikkiviiva!
    Muista poikkiviiva!

Olen viimeisen kahden viikon viettänyt kohtuullisesti aikaa Liberaalipuolueen vaalikontilla Kampin Narinkkatorilla. Aina kun mahdollisuus on tullut, olen tiedustellut potentiaalisilta äänestäjiltä onko heillä jotakin kynnyskysymystä näihin eduskuntavaaleihin.

Sillä otannalla mikä minulla on, niin yllättävä kynnyskysymysvoittaja on eutanasia. Itse tilanteessa olen todennut, että Liberaalipuolueen puolueohjelmaan on kirjattu "Ihmisellä on oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan. Eutanasia tulee laillistaa.", ja että olen samaa mieltä puolueohjelman kanssa. Myös HS:n vaalikonetuloksista (kuvaliite 1) voi tarkastaa puolueen kannan, ja verrata sitä muihin puolueisiin.

Vaikka enemmistö eduskuntapuolueista on keskimäärin samoilla linjoilla kuin Liberaalipuolue, ei eutanasiasta valitettavasti juurikaan tässä maassa käydä keskustelua. Vertailun vuoksi, terveydenalan ammattilaisen toteuttama eutanasia on nykyisellään sallittua Alankomaissa, Belgiassa, Kolumbiassa, Luxemburgissa ja Kanadassa. Avustettu itsemurha on lisäksi sallittua Sveitsissä, Saksassa, Alankomaissa ja joissakin Yhdysvaltain osavaltiossa.

Jaottelu ei ole omani, ja erona eutanasian ja avustetun itsemurhan välillä on siis käytännössä vain se, kumpi osapuoli painaa nappia, joka vapauttaa kuolettavan lääkeannoksen - aiheesta voi halutessaan lukea lisää lääkäriliiton sivuilta: Eutanasia ja avustettu itsemurha, jossa kerrotaan myös lääkäriliiton kanta asiaan:

"Maailman lääkäriliitto on ottanut toistetusti kategorisen kannan sekä eutanasiaa että lääkärin avustamaa itsemurhaa vastaan. Sen mukaan ne ovat ristiriidassa lääketieteen eettisten periaatteiden kanssa ja lääkärien tulisi pidättyä niistä, vaikka ne olisivat maan lakien mukaan sallittuja."

Olen samaa mieltä lääkäriliiton perusteluista - jos työsi on parantaa ihmisiä, sitä ei voi ilman suostumustasi laajentaa päinvastaiseen.

Tästä syystä on paikallaan kouluttaa kyseiseen työhön erikoistuvia henkilöitä, joiden ydinosaaminen olisi enemmän psykologian kuin terveydenhuollon puolella (kanyylin asentaminen onnistuu jo lääkintäaliupseerinkin koulutuksella, siihen ei maisteria tarvita) - näin voidaan paremmin varmistua siitä, että potilas on sekä varma päätöksestään että varmasti järjissään. Samalla Suomen lakia pitää muuttaa niin, että se sallii avustetun itsemurhan alan ammattilaisilta - nykyisellään oikeuskäytäntö asiasta puuttuu. Tarkat detaljit lainsäädäntöön voidaan kopioida esim. Sveitsistä tai Alankomaista.

 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, jota voi äänestää Helsingissä numerolla 71 (kuvaliite 2).

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Koska en halua, että teloittaja toimii lääkärinäni mahdollisesti joskus tarvittaessa, pitäisin ehdottomana vaatimuksena teloittajien ammattikunnan perustamisen, jos itsemurhan ulkoistaminen sallitaan. Joku vapautettava elinkautisvanki voisi päästä uuden elämän alkuun mieluisan työn ääressä?

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Epäselväksi jäi mitä mieltä olet eutanasiasta?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Koska en halua, että teloittaja toimii lääkärinäni mahdollisesti joskus tarvittaessa..."

Hyvin todennäköisesti et Risto tarvitse lääkäriä mahdollisen teloituksesi jälkeen, ellei patologia lasketa. Etkä silloinkaan juuri sinä hänen palveluksiaan tarvitse.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kummeksun lääkäriliittojen kantaa mutta en usko sen edustavan kaikkia lääkäreitä. Lääketieteellisen koulutuksen omaava on kuitenkin kaikkein paras osaaja tässä.

Olen itse katsellut vierestä 98-vuotiaan mummini hidasta poismenoa, viikkoja vuodeosastolla kivussa tai tiedottomana ja vailla toivoa paranemisesta, anelemassa että vain pääsisi pois. Lopulta kun "hoitovirheen" myötä elämä loppui, omaiset olivat vain kiitollisia että mummin kärsimys on ohi eikä kenellekään tullut mielenkään selvitellä tai vastuuttaa hoitovirhettä.

Minä en ymmärrä miten tämä on lääketieteen eettisten periaatteiden mukaista.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Joku raja tuossa tuskassakin pitäisi olla.. Ihmiskeho pysyy tuskallisen kauan elämässä. En välttämättä kenellekään toivoisi niitä loppu-kokemuksia joita olen nähnyt ja joista olen kuullut. Jotain rajaa pitäisi olla kärsimyksessäkin. Usein ne loppuvaiheet tuntuvat olevan vain toivomusta että kuolisi nopeasti, ja mieluusti mahdollisimman huomiotaherättämättä eli hiljaa vain.. ja se odotus joskus voi olla pitkä... eikä kuolevalla ole yhtään kivaa. Revi siitä sitten huumoria - etenkin, kun olet ennen pitkää samassa asemassa.. toivot vain kuolleesi aikaisemmin.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Nyt saa korjata jos olen väärässä.
Tai saahan muulloinkin jos aihetta on.

Eräs tuttuni kertoi kuinka appiukko oli syövän kanssa sairaalassa viimeisillään "morfiinihoidossa".

Siinä kuulemma olisi joku sääntö jolla omainen voi pyytää lisäannosta morfiinille, jos sairas on tiedoton mutta tuskissaan eikä saa itse pyydettyä lääkettä.

Näin ollen he olivat istuneet vieressä ja puolen tunnin välein pyytäneet lisäannosta, kunnes appiukko oli kuollut yliannostukseen.
Kuulemma tuo oli vaatinut, että joka kerta tuli olla se omainen pyytämässä lisäannosta.

Kuulemma tämä oli lakia noudattaen tehty eutanasia.

Tämä perustuu kuulopuheeseen ja tietävämmät voivat korjata, jos näin ei ole.
Sen uskon kertojasta että tässä tapauksessa toimittiin näin, mutta tuon "laillisuudesta" en ole varma.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Eutanasia tulee välittömästi laillistaa. Sen laittomuus on kidutusta ja kansallinen häpeä.

On käsittämätöntä, ettei ihmisen täyttä itsemääräämisoikeutta hänen omaan kehoonsa tunnusteta edes silloin, kun on kyse sietämättömästä kärsimyksestä ja sen lopettamisesta.

Eutanasian vastustaja on ihmisarvon vihollinen.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Psykiatri olisi sopiva henkilö eutanoimaan. Olen jo aikaisemmin ilmoittanutunut vapaaehtoiseksi.

Käyttäjän pakanapoika kuva
Torsti Karuranta

Sain lääkäriltä tuomion. Tulen jäämään sairaseläkkeelle ennen kuin täytän 60 vuotta. Vakavan aivovaurion vuoksi vanheneminen tapahtuu aikaisemmin, sillä aivoni eivät juuri uusiudu. Vanhuuden oireet kuten Parkinson ja dementia tulevat tervehtimään minua.
Minulla ei ole tarvetta tai halukkuutta ylläopitää elämääni parantumattomasti sairaana vuoteessa maaten. Varaan itselleni oikeuden lähteä seuraavaan seikkailuun kun aikani on lopuillaan. Toivoakseni lainsäädäntö eutanasian puolesta on silloin kohdallaan, sillä dementoituani en välttämättä muista miten köyteen saadaan pitävä solmu.

Eutanisian vastustajien pitää olla joko sadisteja ja tai kristittyjä, joiden mottona tuntuu olevan "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat"

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset