Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Asumistuki on edelleen haitallisin tuki

  • Tämä ei edennyt.
    Tämä ei edennyt.

Kirjoitin 31.12.2015 ensimmäisen blogikirjoitukseni tästä aiheesta: Asumistuki on haitallisin tuki. Tänään Vuokraturvan Metsola vetää erittäin hyvin yhteen missä olemme nyt: Asumistuesta tullut ”automaatti”, joka nostaa vuokria ja sijoittajien tuottoja veronmaksajien piikkiin (IS 08.08.2019)

" Nykyinen massiivinen asumistukijärjestelmä on rakenteeltaan automaatti, joka vuokralaisten maksukykyä kaavamaisesti tukemalla vaikuttaa koko markkinaan ja nostaa vuokria. Tämä näkyy jo siitä, kuinka asuntosijoittajien piireissä puhutaan asumistukijärjestelmästä omien tuottojen takaajana, Metsola lataa."

 

Aivan oikeaan suuntaan osuu myös Metsolan kritiikki:

"Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT selvitti 2017, nostaako asumistuki yksittäisen asunnon vuokraa, jos vastaavissa asunnoissa asuvista toinen saa asumistukea ja toinen ei. VATTin havainto oli, että ei nosta, koska vuokrat määräytyvät ennen kaikkea alueen tyypillisen vuokratason mukaisesti.

Metsolan mukaan tämä johtopäätös sekoitti aiheen uutisoinnin pitkäksi aikaa.

Tosin tutkijat itsekin tiedotteessaan totesivat, että eipä tullut tutkittua, nostaako asumistukijärjestelmä yleistä vuokratasoa. Ja että tulokset siksi ovat ristiriidassa aiempien suomalaisten tutkimusten kanssa, joiden mukaan asumistuen erot vaikuttavat voimakkaasti vuokriin.

Tällainen sekoilu asian ympärillä tuntui hämmentävän myös poliittisia päättäjiä, mikä oli harmillista. Sinänsä selvää asiaa hämärsi ilmeisesti tutkijoiden itsensäkin mielestä hieman epäonnistunut kysymyksenasettelu."

Olen itsekin debatoinut asumistuen haitallisuudesta useiden eri tahojen kanssa, ja oma syyttävä sormeni nykyisestä epävarmuudesta osoittaa kohti heitä, joiden asiasta pitäisi kannustimien päälle parhaiten ymmärtää, eli taloustieteilijöiden suuntaan. Poliitikoilta ei nimittäin voi tämän(kään) asian suhteen asiantuntemusta odottaa. Tarkentaisin toki syyttävää sormeani jos jokin taloustieteen haara nostaisi kätensä pystyyn ja ilmoittaisi että tämä asia kuuluu erityisesti heille, mutta toistaiseksi aihe ei ole herättänyt suurta mielenkiintoa.

Yritin turhaan myös ehdottaa aihetta ekonomistikoneelle "Nostaako korvamerkitty asumistuki vuokria?" (kuvaliite), jotta asiaa olisi pohdittu edes hieman kaupunkitaloustiedettä laajemmassa piirissä, mutta ei.

Siispä alla muutama tutkimuskysymysehdotus vaikkapa gradutyöntekijöille, olettaen että VATT tai ekonomistikone eivät halua niihin tarttua. 

"Miten asumistuen kustannusten siirtäminen valtiolta kunnille vaikuttaisi kuntien kannustimiin?"
"Synnyttääkö asumistuki ja/tai toimeentulotuki ns. lattiavuokran?"
"Miten asumistuen nostaminen vaikuttaa vuokratasoon?"

Tai jos vaihdetaan opinajoa, niin tässäpä kauppakorkeaan eräs tärppi:

"Miten suomalaisen asumistukijärjestelmää hyödynnetään suomalaisten kiinteistösijoitusten markkinoinnissa ulkomaisille kiinteistösijoitusyhtiöille?"

Joka tapauksessa, hatunnosto Timo Metsolalle erittäin tärkeän aiheen esille nostamisesta. Toivottavasti asiaan herää myös vasemmistohallituksemme, joka voisi vihdoin luopua tulonsiirrosta hyväosaisille (AA 25.05.2019)

Asumistuen purkaminen kannattaa aloittaa siirtämällä se kokonaisuudessaan valtiolta kunnille (AA 08.10.2016). Tämän jälkeen kunnat kyllä selvittävät mitkä sen vaikutukset todella ovat, ja miten sen kustannukset voidaan minimoida. Nykyisessä asumistukijärjestelmässä kunnat hyötyvät siitä, mitä korkeampi niiden asumiskustannustaso on.
 

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin puheenjohtaja ja varavaltuutettu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Ei asumistukea lakkauttaa pidä. Sen sijaan pitää muuttaa niitä menoja joiden kattamiseen asumistukea voidaan myöntää.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Ennemminkin toimeentulotuki. Sillä kun paikataan niitä puuttuvia tuloja.

Asumistuen voisi kyllä kohdistaa vuokranantajille sopivin edellytyksin peruskorjauksia ja uusien asuntojen rakentamista vastaan.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Miksi asumistukea ei voisi kohdistaa köyhien ja pienituloisten varallisuuden kartuttamiseen? Miksi sallittua ja hyväksyttävää on kartuttaa vain varakkaiden varallisuutta?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Jakamalla asumistuen köyhille, vuokranantajat nostaa vuokran hintaa kun kerran rahaa löytyy ja raha menee asuntosijoittajille.

Mutta jos rahan jakaa vuokranantajille kuitteja vastaan että on tehty uutta asuntoa tai peruskorjattu vanhaa, se helpottaisi tätä asuntopulaa ja kilpailu ohjaisi vuokrien hintoja alas. Silloin jäisi köyhillä enemmän rahaa käteen pienistä tuloista.

Mutta, toimeentulotuki kuitenkin on pahin kun sitä maksetaan jatkuvasti täydentämään kaikkia muita tukia, että se nostaa eniten sitä vuokrien hintaa. Pitäisi lopettaa sellainen täydentävän toimeentulotuen maksu että persaukiset pitäisi pöllyttää sieltä Helsingin kalliista asunnoista vaikka Itä-Suomen halpohin asuntoihin. Se kyllä ohjaisi asuntojen hinnoittelua alaspäin kun toimeentulotukea ei maksettaisi kuin enintään N kuukautta täydentävästi.

En kyllä kiellä sitä etteikö jotain työttömyyskorvauksia ja eläkkeitä pitäisi sitten vaikka vähän nostaa.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #4

Höh. Tarkoitin, että asumistukea pitäisi maksaa mm. lainan lyhennyksiin pienituloisillekin.

Tuo saisi pienituloisia hakeutumaan omistusauntoihin. Vuokra-asuntoja vapautuisi. Vuokrat laskisivat.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola Vastaus kommenttiin #5

Vuokra-asunnot ovat omistusasuntoja, tämä ei auta mitään.

Kaikki asumisen tuki pitäisi käyttää julkiseen asuntotuotantoon Singaporen malliin.

Kahdella miljardilla vuosittain rakentaa aika paljon asuntoja, jotka vielä tuottaisivat vuokratuloja kaupungeille.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Miten olisi jos kaikki työttömät ja vähävaraiset että halukkaat lähettäisiin Suomen valtion tuilla vaikkapa Thaimaahan halvempiin kohteisiin asumaan. Asumistukea voisi alentaa ja valtio hankkisi noilla rahoilla asuntoja kohdemaassa. Noin vuokrarahat eivät menisi suurille vuokrakeisareille vaan tuettaisiin paikallisten työttömien rakennustöitä.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

"Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT selvitti 2017, nostaako asumistuki yksittäisen asunnon vuokraa, jos vastaavissa asunnoissa asuvista toinen saa asumistukea ja toinen ei. VATTin havainto oli, että ei nosta, koska vuokrat määräytyvät ennen kaikkea alueen tyypillisen vuokratason mukaisesti."
Juuri tällaisialla, vääriin suureisiin kohdennetulla tutkimuksella, voidaan saadaa tulos, joka ei todellisuudessa palvele ketään, mutta siihen on helppo vedota,jos asiasta pitää joskus "ollajotainmieltä".
tämä jauseta muut värin kohdennetut tutkimustulokset ohjaavat kuitenkin valtavan suuria rahavirtoja ja usein juuri sellaisiin suuntiin, mihin niitä ei alun alkaen olla tarkoitettu. Mutta entäpä tämän automaatin purkaminen? Suuri osa asumistuen saajista on ihmisiä, joille sen saaminen on ainoa tae asunnon saamiseksi, sillä meillä ei edes kaikkien palkka riitä kustantamaan tätänykyistä vuokrataso, saati sitten erilaisten tukien tai pienten eläkkeiden taso.
En lähde niitä tässä sen kummemmin erittelemään, vaikka oikeastaan pitäisi, että hyvätuloisillekin selviäisi, miten ahtaalla me köyhät olemme, mutta paneudun kuitenkin mielummin siihen, miten tämän rakennelman purkamisen pitäisi tapahtua.
Tuolla jossain ehdotettiin kylmästi, että asumistukia piennennettäsi/ laskettaisi radikaalista, mutta onko se oikea ratkaisu? Mihin joutuvat ne ihmiset, jotka pitävät tämän elämän reunasta kiinni vain ja ainaostaan sen asumistuen ansiosta? Jos se riipaistaan heiltä, eikä mitään muita ratkaisuja tehdä, ovat nämä tuhannet ihmiset jäävät aivan tuuliajolle. Ja kun heille sitten kertyy vuokrarästejä, luottotiedot paukkuvat ja asunnot menevät alta, niin kuka heitä sitten auttaa - ei tämä järjestelmä ainakaan.
Onko tämä nyt sitä, mitä Rinne niin suureen ääneen toitottaa, että me pidämme vähävaraisten puolia - pidätte, muttamiten, kun ette tunnu edes tajuavan, miten heikoilla meidän omaat huonoimmin pärjäävät kansalaisemme ovat. He eivät tosiaan harrasta asuntosijoittamista sossun rahoilla, eivätkä lentele kotimaahansa tuon tuosta bisnekisä hoitamassa, vaan yrittävät jotenkin pärjätä paäivästä toiseen ja tuntea itsensä koko ajan toisen luokan kansalaisiksi.
Olisikohan hallituksen herrojen ja rouvien nyt syytä lähteä etsimään sitä ratkaisua toisesta suunnasta ja rakennettava ensin vaikka vuokranantajille jonkilainen menohin perustuva vuokrakatto ja estettävä myös keinottelu huonokuntoisilla asunnoilla. Se on yksi törkeys, mihin olisi myös puututtava. sitä harrastavat etenkin nämä suuret vuokrataloyhtiöt, kuten VVO/Lumo, Sato, sekä vakuutusyhtiöt sun muut ryövärit. Rahat pannaan omaan taskuun, eikä asuntojen kunnossapitoon ja asuntojen annetaan rapistua niin huonoon kuntoon, että sitten tarvitaan jo täysremontti, mikä antaa taas oikeuden nostaa vuokria.
Kunhan nyt vaan ei kävisi taaas niin, että se on tämä pieni ihminen, joka joutuu tässäkin savotassa työnnetyksi reunan yli.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En voisi olla enempää samaa mieltä. Jos pieni osa asumistuesta maksettaisiin perustulon mukana, ihmisillä olisi mielenkiintoa optimoida asumisen hintaa suhteessa muihin menoihin.
Kunnat voisivat sitten miettiä, miten tukea elinkeinoelämää. Edistääkö edullisten asuntojen tuotantoa vai maksaa asumistukea suorana tukena vuokranantajille. Kaikkein hauskimpiahan ovat kunnan omat vuokra-asunnot. Jos nostat vuokraa, saat korotuksen lähes kokonaan valtiolta. Maksajan vaihtuessa pääsisi siirtämään rahaa taskusta toiseen.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

"Jos nostat vuokraa, saat korotuksen lähes kokonaan valtiolta."
Et taida tuntea asumitukijärjestelmää. Asumistuessa on vuokrakatto jonka jälkeen asumistuki ei enää nouse vaikka vuokra nousisikin. Ja kun vuokrat nousevat, asumistuki jää jälkeen kuten nyt on muutaman vuoden ajan ollut.

Esim.
Vuokra 500 => asumistuki 0,8*500 = 400
Vuokrakatto 510
Vuokra nousee 550 => asumistuki 510*0,8= 408

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Mitä luulet tapahtuvan jos ja kun eduskunta päättää nostaa asumistukitasoa? Nousevatko vuokrat?

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen Vastaus kommenttiin #11

Ainakin minun vuokra nousee joka vuosi 1.3, mutta en usko, että vuokran nousua siivittäisi asumistuki vaan kaupungin vuokra-asunnon omat määreet. Siis vuokrathan muuallakin nousevat joka vuosi samoin kuten elintarvikkeiden hinnat nousevat kunhan tarpeeksi monta tahtia porilaisten marrsi on soinut.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Se ei mene ihan yks'yhteen noin, mutta suurin piirtein.
No, mutta nyt sen vaikutuksen huomaa jo siinä, että useimmat joututvat asumaan niissä rähjäisissä köyhäintaloissa, joita ei ole tällä vuosituhannella päivitetty, koska uudet ja edes kohtuukuntoiset asunnot ovat jo liian kalliita tälle nykyiselle asumistukitasolle. Kun tuolla aiemmin kirjoitin niistä heitteille jätetyistä vuokrakasarmeista, niin ne ovat tätä päivää. Sinnehän muutat edellisten asukkaiden jäljille, jos et itse viitsi tehdä, tai pysty tekemään remonttia. Yhteiset tilat ovat surkeat, kun nämä toisenlaisiin elinolosuhteisin tottuneet ja meidän systeemeistämme piittaamattomat valtion suojatit käyttävät niitä samoja tiloja. Mm. pesustuvat, jos niitä enää jossain talossa on, koska ne on pitänyt poistaa käytöstä juurikin siksi, että niiden väärinkäyttö on niin yleistä, ovat tosiaan siinä kunnossa, ettei sinne valkoihoinen enää voi pyykkejään viedä.
Eli, tämäkin asia, niin kuin meidän sosiaaliturvassamme yleensäkin on niin kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se ruokkii tätä vuokratason nousua, mutta toisaalta se jakaa ihmiset yhä enenevässä määrin köyäintalojen ja kovanrahan talojen asukkeihin. Jakurja se, joka joutuu sietämään sitä alemmanluokan rotukirjoa, sillä se ei aina ole ihmisen arvoista elämää. Kaukana siitä kuvasta, mikä tavallisen kansan annetaan ymmärtää.

Timo Laine Vastaus kommenttiin #12

Joku joutuu aina asumaan niissä kasarmeissa. Niiden hintataso määräytyy sen köyhimmän maksukyvyn mukaan, ja sen määrää asumistuen maksimimäärä. Toiseksi huonoimman asumisen hintataso on hieman korkeampi ja niin edelleen. Näin asumistuki nostaa vuokrien tasoa ja myös omistusasumisen hintaa kaikkialla. Sijoitusasunnon kannattavan hinnan ja sen myötä omistusasuntojen - eli omistusasumisen - hintatasoa nostaa siis myös asumistuki yhtä lailla kuin vuokratasoakin.

Asumistuki on erittäin haitallinen tuki nykyisillään, ja se tulisi siirtää kiinteinä euromäärinä osaksi muita sosiaalitukia.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #24

Puuttumatta kommenttisi sen kummemmin, koska se on pääosin niin kuin minäkin sen näen, mutta nyt sattumien kautta turhankin usein asuntoa etsimään joutuneena, joudun valitettavasti kertomaan, että siitä huolimatta, että ne kasarmitkin ovat asumisolosuhtisiin nähden liian kalliita (eivät poikkea paljonkaan vapaarahoitteisita) ja sitten nämä vuokraukseen erikoistuneet vakuutusyhtiöt ja VVO:t sun muut, vuokraavat niitä ränsisyneitä asuntojakin täydellä hinnalla, tyyliin "jos et ota, niin kyllä siihen joku onneton saadaan". Mutta, kun monet eivät voi kieltäytäkkään, varsinkin, jos esim. luottotidot eivät ole kunnossa tai ei ole pyydettyjä vakuuksia, niin se on otettava se minkä "jalkaisin kiinni saa" ja sen varaan han nämä riistäjät asian ovat laskeneet. Asumistukea laskettaessa ei taas kukaan kysele minkälaiseen luukkun olet mahdollisesti päätynyt/joutunut, vaan siinä ratkaisevat puhtaasti eurot. Meillä pitäisi olla joku elin, joka valvoisi näitä riistäjiä ja vaatisi niitä korjaamaan asunnot edes siedettävään kuntoon tai laskemaan vastaavasti vuokratason asunnon kunnon edellyttämälle tasolle. Tämä olis paikallaan jo siksi, että nyt vuokra ei mene siihen, mihin sen oikeasti pitäisi mennä, eli asunnon kunnossapitoon ja vastikeisiin, vaan asmistuenkin osuus valuu tosiaan suoraan omitavan tahon taskuihin.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tunnen kyllä kohtuullisen hyvin. Joten kunta voi laskea, että osa hakee sen puuttuvan 32€ toimeentulotuesta. Mutta osa ei mene suurin surminkaan sosiaalituen pompoteltavaksi, joten he joko pyytävät puuttuvan rahan sukulaisilta tai tuttavilta tai sitten vain lopettavat ruokailemisen sunnuntaisin.
Aina voi luottaa siihen, että asumistuen vuokrakattoa kyllä nostetaan. Ennemmin tai myöhemmin.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #13

Myös toimeentulotuessa on asumiskulujen vuokrakatto joka on käytännössä ollut sama kuin asumiskulujen maksimivuokra sen jälkeen kun toimeentulotuki siirrettiin Kelan hoitoon. Tuota ennen kunnat ottivat asumiskuluina huomioon hieman enemmän.

Käyttäjän TiinaTeittinen kuva
Tiina Teittinen

Olen samaa mieltä. Pääkaupunkiseudulla asuminen on tosin kallista työssäkäyvälle palkansaajallekin ja asuminen nielee ison osan palkkatulosta. Joskus tuntuu järjen köyhyydeltä käydä työssä työuupumuksen rajalla muita auttaen ja raahautua työpäivän jälkeen kalliiseen vuokraluukkuun nukkumaan. Pääosin ehdotukset ovat, ettei kaikkien tarvitse pääkaupunkiseudulla asua. Muuta pois.
Muuta pois vaikka olet synnyinseudullasi, läheisesi ovat täällä. Verkostosi ja työ.
Asuminen on kallista ihan ilman luksusta.
Olen saanut itsekin asumistukea. Suurin toiveeni oli että saan työtä ja pääsen tuista ja valvonnasta eroon. Onneksi näin kävi vaikka olen vanha työnhakijaksi. Nyt mietin että onhan se ihan helvetin älyvapaata että ihminen ei työllään saa yhtään enempää taloudellista limiittiä kuin ollessaan maksimaalisilla yhteiskunnan tuilla.
Minussako, yksilössä se vika on?
Tuet ovat sellaisia että niillä oppii pärjäämään. 450€ josta puhelin ja laajakaistakulut, ruoka, hygienia. Viihde????
Kyllä sillä pärjää hyvinkin. Mutta työhön päästyä voi olla että asumiskulujen jälkeen olet (ilman asumistukea) samassa jamassa. Miksi siis käydä työssä joka ottaa enemmän kuin antaa ?
Tukiviidakko on todellakin kääntynyt itseään vastaan. Todellisuudessa siitä hyötyvät ne joilla ei ole aikomustakaan tehdä päivääkään työtä.
Pääkaupunkiseudulle on asutettuna yhteiskunnan tuella valtava määrä vaikeasti työllistyviä henkilöitä. Heidän asumistaan subventoidaan verovaroin täysimääräisesti.
Asumistukea pitäisi kohdentaa enemmän pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.
Kalliin asumisen piiristä pitäisi saada liikkuvuutta halvemmille alueille asumistukea pienentämällä. Ehkä tekevää työvoimaakin tulisi lisää, vaikka sitten kituuttamaan kunhan duunia löytyy.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Ei voi olla oikein, että verorahoilla - asumistuen nimellä - tuetaan myös jopa samalla paikkakunnalla tilavasti asuvien miljonäärien opiskelijatyttärien ja -poikien bailausbokseja, korjaan asumista.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Pistän paremmaksi, entäpä miljonääriyrittäjien asumistuet?

https://yle.fi/uutiset/3-8573362

En tosin tiedä montako tälläistä tapausta Suomesta löytyy, mutta tämä olisi täysin laillista.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Varakkaat eläkeläiset tekevät paljon sitä, että siirtävät omaisuutensa lastensa nimiin ja nostavat kaikki mahdolliset etuudet, asumistuki mukaanlukien, yhteiskunnalta. Se pitäisi myös voida estää, sillä oikeastikin käyhiä on meillä kyllä riittämiin.

Timo Laine Vastaus kommenttiin #23

Tästä olen varauksella eri mieltä. Käy helposti niin, että estämisen vaatima byrokratia maksaa moninkertaisesti vääriin osoitteisiin menevien tukien verran. Kokonaisuuden kannalta saattaa hyvinkin olla niin, että on viisainta maksaa tuki kaikille ja sietää se, että tukea saa myös muutama itseä varakkaampi. Näin kokonaistaakka veronmaksajalle jää pienemmäksi ja nämä muutamat väärät tuensaajat ovat silti yhä todennäköisesti huomattavia nettoveronmaksajia.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #25

No just. Myt minä ymmärrän, miksi meillä moni asia niin sanotusti "vuotaa". Ei siis viitsitä pitää lukua siitä, jos joku käyttää tukia väärin, kunhan se on hyväosainen, eikä köyhä. Tästä epäilyksen mahdollisuudestakin jotuu kyllä esim. sossussa kärsimään kohtuuttomasti, kun siellä olet aina niin kauan syyllinen, kunnes pystyt osoittamaan, että et sitä ole. Ai niin, mutta näitä köyhiähän kyllä kannattaa kytätä ja sitä osaa byrokratista ylläpitää. Aika tylyä kohtelua hyvinvoivien hyväksi ja köyhien kustannuksella. Mietipä vähän mille tuo tuntuu "sosiaalipummista".

Timo Laine Vastaus kommenttiin #29

Ei ole kyse viitsimisestä, vaan siitä, etten veronmaksajana halua maksaa ylimääräistä siitä että joku ei vain saa enemmän kuin tarvitsee. Ihan sama mikäosainen on kyseessä. Jos tukieuroja menee puoli miljoonaa vähemmän valvonnan kanssa kuin ilman ja valvonta maksaa samassa ajassa miljoonan, en halua olla tuota valvontaa maksamassa veroissani.

Mitä tulee kyykyttämiseen, olen perustulon kannalla vaikka olenkin ne hyväosainen ja ajatusmaailmani on kaukana vasemmistosta. Huti tuli siis siitäkin.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen Vastaus kommenttiin #31

Paljonko luulet veronmaksajien häviävän siinä että köyhää kytätään? Siinä sitä turhaa rahaa palaa, sillä pääosin hekin ovat tavallisia, asiansa hoitavia ihmisiä ja kaikki tämäkin tapahtuu vain pienen, rötöstelevän vähemmistön takia. Se on valikoivaa tuo säästäminen siinäkin, mutta sen sinä hyväksyt, muttet sitä, että rikkaita kytätään. Huomaatko nyt, että aatesuuntasi ei todellakaan viittaa vasemmistoon.

Timo Laine Vastaus kommenttiin #32

Ehkäpä sinun kannattaa lukea tuo teksti ihan ajatuksella ennenkuin vastaat.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

Jos vuokrat eivät olisi niin törkeän korkeita, ei tarvittaisi asumistukea. Se on ihan sama, millä nimellä tukea kutsutaan, mutta elämiseen pitää köyhän rahat riittää.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Vuokrabisnekseen on vain jäänyt ikiaikainen inflaatiokorjaus x 2 päälle.

En tiedä isommista toimijoista,mutta jo pienetkin toimijat,eli useimmiten jostain syystä kirjanpitäjät,pitävät 5% kasvua normaalina.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Olin töissä hollantilaisten kanssa 1990-luvun alkupuolella ja he kehuivat omaa asumismuotoaan hyväksi. Jos muistan oikein, niin heidän maassaan oli yksi suuri rakennuttaja ja vuokranantaja (verrattavissa meidän kunnallisiin vuokranantajiin) , joka ei ollut ns. ahne. Peri myös vuokrissaan tulevat asuntojen korjauskustannukset. Jokainen kun maksoi vuokraansa, samalla lunasti vuokra-asuntoaan omakseen. Vuokralaiset olivat oikeutettuja vaihtamaan ja myymään asuntojaan kuten halusivat vaikka asuntoa ei ollut lunastettu kokonaan itselleen. Saattaa tuossa mallissa olla huonojakin puolia, mutta ainakin keskiluokkainen 1990-luvulla oli tuohon malliin tyytyväinen. Mutta miten lie nykyisin Hollannin maassa tyytyväisyys asuntojensa saatavuuteen, myytävyyteen ja vuokriin.

Voisiko Ahola kertoa oman mallinsa asumisemme ja asuntojemme problematiikkaan siihen mitä esittää.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Tällainen mahdollisuus meilläkin pitäisi olla. Näillä nykyvuokrilla pienituloisellakin olisi mahdollisuus saada edes jotain talteen tulevaisuuden varalle, mutta jos asumiskustannukset syövät suuren osan nettotuloistasi, niin siinä ei pysty enää sääsämään mitään, eikä sitä pesämunaa pääse omaa asuntoa varten kertymään. Siksi kai meillä nuoret ovatkin raskaasti asuntovelkaisia, kun he eivät pysty näillä asumismenoilla säästämään mitään ennakkoon.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Oma mallini julkisesti tuettuun asumiseen perustuu Singaporeen:

http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245999-s...

Mitä yksityiseen asuntotuotantoon tulee, niin kaavoitus pitäisi siirtää kunnilta valtiolle (Japanin malli).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset