*

Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Asumistukijärjestelmä

Asumistukijärjestelmän viilaus vain pitkittää tautia

Ahtaasti asuvilta opiskelijoilta aiotaan leikata tukia – ministeri Saarikko: "Myönnän, että politiikka ei ole ollut erityisen johdonmukaista" (Yle 28.10.2017)

Kun kirjoitin ensimmäisen kirjoitukseni asumistuen haitallisuudesta Puheenvuoroon 31.12.2015, järjestelmän ongelmallisuus oli jo käppyröiden valossa tiedossa, mutta yhteiskunnallinen keskustelu ongelman korjaamiseksi ei vielä ollut käynnistynyt.

Miksi VATT kehuu nykyistä asumistukijärjestelmää?

Tutkija: Asumistuen ja vuokrien nousun välinen yhteys on melko pieni (TS 2.9.2017) on mielestäni väärä johtopäätös, joka nojaa tähän tutkimukseen (HS 31.5.2017).

VATT:in tutkimusjohtaja Essi Eerola osoitti tutkimuksessa sen, että asumistuissa olevat porrastukset eivät heijastu yleiseen vuokratasoon, mutta samalla myönnettiin, että "Tulokset eivät kerro esimerkiksi siitä, nostaako asumistukijärjestelmä jo sinänsä yleistä vuokratasoa."

Asumistuet, aikansa elänyt tukimuoto!

Suomessa, viimeisten väkilukuarvioiden mukaan on 5,5 milj. kansalaista, joista työvoiman ulkopuolisia lähes 1,5 milj. , joihin voidaan lukea lapset, vanhukset ja eläkeläiset.

Palkansaajia v. 2017 tammikuussa oli 2,1 milj., ja yrittäjiä 314.000.

Työttömiä tammikuussa v. 2017 oli 242.000 ja piilotyöttömiä 162.000. Työttömyysaste käytettävissä olevasta työvoimasta on 9,2 %.

KELA:n asumistukien piirissä v. 2016 oli 860.000 henkilöä. Asumistukia maksettiin tuolloin yht. 1919 miljoonaa (1,9 miljardia) euroa, joka on 11 % enemmän kuin v. 2015.

Vuokralla asuvien korkeat asumiskustannukset SDP:n syytä

Näin kuntavaalien alla on saanut lukea eri valtamedioiden artikkeleja, joissa kerrotaan tuetuista vuokrataloyhtiöistä ja siitä, miten SDP, Ay-liikkeen kautta ryöstää valtion rahakirstusta ja sitä myöden joka ikisen veronmaksajan taskusta.

Asia menee lyhykäisyydessään näin:

Valtio maksaa yhdessä Kelan kanssa vuokratuet suoraan kunnille. Kunnat taas myöntävät avustusta eteenpäin suoraan tuetuille vuokrataloyhtiölle, jotka useimmissa tapauksissa ovat SDP:n vaikutuksen alaisuudessa.

Kuntavaalit Helsingissä osa 1: Asumisen hinta

Korkea asumisen hinta on helsinkiläisten elintason kannalta merkittävin yksittäinen ongelma, ja suurimpina häviäjinä ovat vuokralaiset, sekä ensiasunnon ostajat. Asumistuen (hel.fi 18.9.2015) kautta myös veronmaksajat osallistuvat kalliin asumisen rahoittamiseen. 

Suomalainen asuntopolitiikka suosii hyväksikäyttäjiä!

Kelan uusi pääjohtaja, Elli Aaltonen, on tuonut huolensa asumistukien räjähdysmäisestä kasvusta.

Hänen päätelmänsä oli, että viimeaikojen irtisanomisten ja työttömiksi jääneiden tarve, on seuraus ja syy asumistukimenojen kasvuun. Korviini särähti, että Elli on edeltäjänsä, Liisa Hyssälän pitkäaikainen ystävä ja työkumppani. Heillä onkin vuosien kokemus suomalaisesta sosiaalipolitiikasta.

Kaksi keskutalaisnaista (tosin Elli Aaltonen ei tunnistaunut keskustalainen, mutta läheltä liippasi) - molemmat veronmaksajien rahoilla vaurastuneita ns. asiantuntijoita.

Vastine Mikko Kärnälle: muu Suomi ei maksa Uudenmaan asumistukia

Kansanedustaja Kärnä toi tänään esille väittämän siitä, että muu Suomi maksaisi Uudenmaan asumistuet - ei muuten maksa. Koko väite on absurdi, ja jälleen sen tueksi tuodaan yksi tilasto erotettuna kokonaisuudesta täysin tarkoitushakuisesti.

Maksaako muu Suomi asumisen metropolialueella?

Liittyen viimeaikaiseen keskusteluun tulonsiirroista eri maakuntien välillä, olen tilannut eduskunnan tietopalvelulta kaikki saatavilla olevat laskelmat eri tukimuodoista ja valtionrahoituksen kohdentumisesta Suomessa. Tulen käsittelemään näitä laskelmia blogikirjoitusten sarjassa, jonka aloitan nyt käymällä läpi yleisen asumistuen kohdentumisen.

Asumistuki on haitallinen tulonsiirto

Kela maksoi yleistä asumistukea viime vuonna 1,7 miljardia euroa ja arvioi että kustannukset nousevat tänä vuonna 18 prosenttia. Lähes kaksi miljardia valtion budjetista siis käytetään "asumisen tukemiseen". Todellisuudessa asumiseen korvamerkitty tuki maksaa yhteiskunnalle todella paljon eikä toteuta sille asetettuja tavoitteita.

Asumistukien maksatus alueellisesti - selvittelyn aihe!

Tunnetusti Itä-Helsinki on maahanmuuttajien eniten asutettua/asuttamaa aluetta. Kauppalehden tekemän selvityksen mukaan, eniten asumistukia maksetaan alueilla, Kontula, Vuosaari, Itäkeskus.

Suomalainen työläinen on nostettu tikunnokkaan suurena yleisen asumistuen nostajana. Toki heitäkin on. Tunnistan, mutta tilastojen mukaan on myös hyvä olla tietoinen, mille alueille maahanmuuttajat on asutettu.

Juuri noille alueille, joihin Helsingin kaupungin alueilla suurimmat asumistukikulut maksetaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä