Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Laitosruoka

Suomalainen syö laitosruokaa kohdusta hautaan

Suomalainen syntyy julkisessa sairaalassa, jonka katutasossa asianmukaisesti kilpailutettu laitoskeittiö tarjoilee vanhemmille ruoat. Muutamassa vuodessa lapsi siirtyy rintaruokinnasta julkiseen varhaiskasvatukseen, jossa laitoskeittiö pitää huolta ravinnontarpeesta.

Peruskouluun kasvettuaan lapsi oppii jo kertomaan mielipiteensä kumiperunoista, mutta syö kiltisti, koska kaikki muutkin niin tekevät. Kouluruoka on niin maistuvaa, että nuori päättää nauttia samoista aterioista vielä keskiasteen, korkeakoulun ja ehkä jopa jatko-opintojen ajan.

Entä jos luopuisimme salaattilautasista?

Eilinen kirjoitukseni Hiilihydraattivero voisi korvata osan arvonlisäverosta ammuttiin alas melko monestakin suunnasta, mutta debatointi itsessään on aina virkistävää ja hyödyllistä.

Oulun ruokagate

Mietin että miksi minua henkilökohtaisesti kiukutti se, että Oulussa turvapaikanhakijat kävivät mielenosoitukseen saamansa ruuan tasosta.

Osa on kasvatuksessa. Olen aloittanut koulunkäyntini 1983 ja vanhempia, isovanhempia ja myös opettajia myöten minuun on iskostettu ajatus, että jos ruoka ei kelpaa niin aina voi olla syömättä. Afrikan lapset kuuluvat tähän teemaan myös, sillä aina jaksettiin muistuttaa nälkäänäkevistä kun uskalsin sanoa että tässä lihassa on ällöä läskiä. Olen myös kokenut itse köyhyyttä 90-luvun alkupuolella jossa ruuastakin piti tinkiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä