Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Eläkejärjestelmä

Nuorten eväät on syöty

Kansanedustajan mukaan nykynuoret ovat ensimmäinen vanhempiaan köyhempi sukupolvi – asiantuntijat vastaavat väitteeseen (HS 9.7.2019). Asiantuntijoiden mukaan näin ei ole, mutta onneksi asiantuntijoiden mielipidettä asiasta ei tarvitse purematta niellä.

Nuoruuden määritelmästä voidaan toki debatoida, mutta kuten Hesarin kuvasta (liite 1) näkee, niin alle 24 vuotiaiden tulotaso on samalla tasolla kuin 1990, eikä 24-34 vuotiaiden tulotaso ole noussut noin kymmeneen vuoteen.

Dynamiittiratkaisu eläkepyramidiin

Kestämättömän, puoli biljoonaa(!) euroa alijäämäisen, eläkejärjestelmämme korjaamiseksi tarvitaan dynamiittiratkaisua, pienet viilaukset rajoihin ja promilleihin ovat kestämätön tapa paikata purukumilla rikkinäistä järjestelmää.

Kuntoutustuki. "löysässä hirressä pitämistä". Sairaita rangaistaan.

Sairastuminen vakavasti on aina pysäyttävää. Työkykyä arvioitaessa ensisijaisia toimia on kuntoutus ja koulutuksen kautta kenties uusi ammatti. Toistaiseksi voimassa olevaan työkyvyttömyyseläkkeeseen vaaditaan vähintään se, että työkyky on alentunut vähintään 60%.

Kaikilla vakavasti sairastuneilla tulee olla oikeus halutessaan työkykyarviointiin. Siinä tutkitaan parin kuukauden aikana nimensä mukaan työkykyä ja sillä on merkitystä eläkkeen hakemisessa. Olen kuullut, että joka paikassa työkykyarviointiin ei olisi niin helppoa päästä. Riippunee asuinkunnasta / kaupungista.

Yrittäjäeläke vaikka sitten pakolla!

Telan toimistusjohtaja Suvi-Anne Siimes vaatii Kuntalehdelle antamassaan haastattelussa, että yrittäjiltä vietäisiin vapaus määritellä oma yrittäjäeläke työtulonsa. Siimes mm.  "pitää riskialttiina sitä, että yrittäjäeläkkeessä voi vaikuttaa itse vakuutettavan tulon tasoon." Ja tämän jälkeen eläkeyhtiöiden markkinointilehtisestä tutut litaniat siitä, kuinka Yel vaikuttaa myös esim. sairaspäivärahaan eikä pelkästään eläkkeeseen jne.

Suomi tarvitsee sopeuttamista

Olen huomannut että keskustelu maahanmuuton välttämättömyydestä perusteltuna työvoiman tarpeella nousee esiin kerta toisensa jälkeen. Mihin me oikeastaan tarvitsemme tuota työvoimaa? No tietenkin talouskasvuun. Mihin me sitten tarvitsemme talouskasvua? Kuulemma pankit ei tykkää jos ei talous kasva ja EU ei tykkää jos ei talous kasva ja silleen...

 

Eläke- ja koulutuspolitiikasta sukupolvipolitiikkaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö on puuhannut opiskelijavalintauudistusta. Julkista keskusteluakin asiasta on yritetty aika ajoin aloittaa, mutta esimerkiksi populistinen aloite eläkkeiden sitomisesta indeksiin rohmusi samanaikaisesti mediatilaa.

No, miksi minä en – eivätkä viisaammatkaan – ymmärrä populistista eläkealoitetta? Eläkkeiden sitominen indeksiin kyllä nostaisi eläkkeitä, mutta ei kaikkein köyhimpien eläkeläisten osalta. Takuu- ja kansaneläkkeen tasoon ei indeksiin sitominen vaikuttaisi. Köyhän asialla ei tässä olla, vaikka keskustelusta näin voisi ymmärtää.

Suuria eläkkeitä voi ja pitää leikata

Yle kertoi eilen verkkosivuillaan näyttävästi Suomen eläkejärjestelmästä. Ilahduttavasti sivulle oli päätynyt myös oikeaa tietoa, kuten se, että nykyiset eläkeläiset eivät ole maksaneet eläkkeitään itse. Osa Ylen tiedoista vaatii kuitenkin tarkennusta. Tässä tekstissä keskityn kahteen toisiinsa liittyvään väitteeseen, joita toistetaan Suomessa ilman kritiikkiä, joka olisi tarpeen:

  1. “Eläkekatto esimerkiksi tarkoittaisi, että eläkemaksuille pitäisi myös asettaa katto.”

Suomen väkiluvun lasku on mahdollisuus, ei uhka

Suomen väkiluvun lasku on mahdollisuus ihmisen ja luonnon hyvinvoinnille, ei uhka. Emme voi kuitenkaan kasvattaa väestöämme loputtomiin. Työvoiman tarpeen supistuessa ja ekokatastrofin uhatessa supistuva väestö on kansallinen etu, ei haitta.

Tehdään oikeudenmukainen eläkeratkaisu

ELÄKEKESKUSTELUSSA kytee sukupolvien sota. En haluaisi sotia, ja ehdotan rauhanomaista ratkaisua. Eläkerahastot purettakoon, ja jokaiselle kansalaiselle vauvasta vaariin palautettakoon niistä sen verran kuin he ovat rahastoihin elämänsä aikana maksaneet – tuot­toineen tai ilman. Tämän jälkeen eläkeläiset voidaan siirtää yleisen sosiaaliturvan piiriin, ja koko eläkejärjestelmä (noin 500 miljoonan euron vuosittaisine hallintokuluineen) voidaan lakkauttaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä