*

Amos Ahola Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Rakennemuutokset

Mitä hyötyä kansalle on siitä että poliitikolla on kokemusta

Vaikeassa tilanteessa kansakunnan johtajalla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin hänen on kyettävä antamaan uusi suunta. Toisekseen hänen on rauhoitettava kansaa sillä, että vaikeuksista selvitään. Jos tästä aiheesta haluaa nähdä viihdyttävän opetuselokuvan, suosittelen katsomaan elokuvan Kuninkaan puhe.

Miksi Suomen talous on kuralla?

Suomi on käynyt rankkoja vaiheita inhimillisesti ymmärtäen hyvinkin lyhyellä aikavälillä. Historian merkkipaaluna on tunnustettava sota Neuvostoliiton kanssa. Sodan seurauksena maamme menetti merkittävästi nuoria, työikäisiä miehiä, menetti maa-alueita ja menetti taloudellista elinkelpoisuutta sotakorvausten maksuina.

Säästötalkoot voivat onnistua vain Keskustan johdolla

A-studiossa oli pitkästä aikaa juttu surullisen kuuluisasta Fimean-alueellistamisesta (http://areena.yle.fi/1-2446880, alkaa kohdasta 09min 25s). Kannattaa katsoa jakso itse, mutta lyhyesti kyseessä oli siitä että Keskusta halusi lisää työpaikkoja Helsingin ulkopuolelle. Tässä oli vain pari ongelmaa. Yksi iso ongelma oli se, että vain kaksi työntekijää siirtyi Kuopioon ja 70 irtisanoutui. Jos nyt jotain tiedän liiketoiminnasta, on noin suuren hiljaisen tiedon menettäminen katastrofaalista.

Sota ministeriöistä

Hallitusneuvottelut olivat olleet myös hankalia, eikä joitain asioita ollut koskaan kerrottu julkisuuteen. Yksi näistä tapauksista oli ilmiriita PersKeKo-pomojen välillä. Se oli tosin lyhyt ja nopeasti sovittavissa, mutta sitäkin tulisempi.

- Ministeriöiden uudelleenjärjestelyt ovat vielä kokonaan käsittelemättä, Juha Sipilä sanoi. - Helpoin tapaus on varmaan tuo ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhdistäminen.

Miksi tyytyä 10 miljardin leikkauksiin?

- Nyt tulee kyllä kiire hoitaa nämä hallitusneuvottelut alta pois, kun on niin paljon muutakin mietittävää, Juha Sipilä sanoi. - Kymmenen miljardia tavoitteena!

Kehitysapu - haulikkoammunnasta kohdennettuun

Puheenvuoron taustaa

Kehitysavun vaikuttavuutta on kritisoitu. Esimerkiksi eläkkeelle jäänyt suurlähettiläs Matti Kääriäinen väitti tammikuun lopulla Suomen 20-vuoden kehitysyhteistyöhankkeiden menneen hukkaan.

Huonosti jaettu ja huonosti kontrolloitu kehitysapu toimii samalla tapaa, kuin luonnonvarat köyhässä valtiossa. Auttamisen sijaan kehitysavusta tuleekin resurssikirous.

Kolme helppoa (ja halpaa) rakenneuudistusta yrittämisen edistämiseksi

Rakenneuudistuksista talouden piristämiseksi on ollut paljon puhetta, vähän käytännön ehdotuksia. Teen yksinkertaisen ehdotuksen kolmesta toimenpiteestä joilla olisi positiivinen vaikutus yritystoiminnan edistämiseksi. Näillä toimenpiteillä ei ole merkittäviä kustannusvaikutusta, ne ainoastaan siirtävät verotuloja jonkin verran.

Muutoksen luudalla olisi lakaisemista

Satuin kuuntelemaan herkällä korvalla Radio Suomen Ajantasa -ohjelmaa lauantaina 4.1.2014 alkaen klo. 14.03. Toimittajan haastateltavana oli valtio-opin professori Matti Wiberg Turun yliopistosta. Oli pitkästä aikaa ilo kuunnella miestä, joka sanoi asioista niin kuin ne ovat.

Me tavalliset "maan matoset" kuvittelemme ja luulemme jopa tietävämmekin monista asioista että niissä on jotakin vialla. Meidän puheemme vain yleensä kaikuvat kuuroille korville, ei ole kenenkään päättäjän kunniaksi ryhtyä kuuntelemaan kansan höpinöitä ja valituksia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä